Pihtaus on ok

Tein Eviralle marraskuun alussa kantelun siitä HauMaun ukosta, joka ei varoittanut useamman kyselynkään jälkeen kortisonin aiheuttamasta diabetesvaarasta, eikä varsinkaan neuvonut miten Harmaan virtsan sokeria voi seurata kotikonstein (minkä taas Felina infosi heti ensimmäisellä käynnillä). On toimitettu lisäinfona kaikki mahdolliset, tekstiviestit ja emailit ja potilaskertomukset ja laskut. Nyt vihdoin, puolen vuoden prosessin jälkeen päätös. HauMaun ukko ei ole ”menetellyt ammatinharjoittamislain §13:n vastaisesti tai muutoin virheellisesti tai moitittavasti”. Selvä. Tiedon pihtaaminen lääkityksen sivuvaikutuksista on ok.

Ei sillä, että ikinä veisin mitään eläintä enää HauMauhun.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Jätä kommentti

29 kommenttia

  1. ***** mitä paskaa! :( On se kumma, kun nuo tohtorit saa tehä ihan oman päänsä mukaan noita päätöksiä kertovatko kaiken tarpeellisen vai kaunisteltaisko vähän eikä kerrottaiskaan, ja sitten siinä kärsii se itse potilas loppuviimein. Aina pitäis vissiin olla Google auki ettimässä tietoa itse, kun ei sitä sieltä lääkäristä saa…

    Tykkää

    Vastaus
  2. Kaisun

     /  8 toukokuun, 2015

    Kiitos, että jaksoit viedä asiaa eteenpäin virallisia reittejä! .Ihan jokaisesta ei olisi siihen. Ja nyt rekistereihin on jäänyt ainakin yksi valitus ja sehän ei sieltä hevin katoa. Päätöksestä huolimatta.

    Tykkää

    Vastaus
  3. Just! :/ Olen oppinut (itsekin kantapään kautta), että jos kissa on sairas, ainoa järkevä osoite on kissaklinikka. Muualla ei tiedetä tarpeeksi kissoista ja rahaa menee turhaan hukkaan. Rokotukset yms. perustoimenpiteet hoituu tietenkin muuallakin.

    Tykkää

    Vastaus
  4. Vaikka se ei olisi LAITONTA, se voi silti olla (ja ON!) väärin, epämääräistä ammatinharjoittamista, paskaa asiakaspalvelua ja todella huonoa käytöstä. Laki ei ole ainoa asia, joka määrittelee asioiden laatua tai oikeellisuutta.

    Hyvä, että viitsit valittaa. Ilman palautteita ja valituksia ei kehitystä tapahdu. Ja kuten Kaisun sanoi, onpahan merkintä, että valitettu on. Noin vastaisuuden varalle, ja onhan siitä voinut valittaa muutkin.

    Tykkää

    Vastaus
  5. Meillä kissa eli kanssa kortisonipiikeillä pitkän aikaa, mutta meille kyllä myöskin eläinlääkäriasemalle kerrottiin selvästi niistä mahdollisista haitoista, kuten diabeteksestä. Jatkettiin tietysti silti kortisonin antamista, koska se oli ainoa tapa saada kissa syömään ja elämään normaalia elämää siinä vaiheessa.
    En ymmärrä, miten lääkärille ei tule mieleen kertoa tuommoista. Täytyyhän ihmisillekin kertoa lääkkeiden sivuvaikutuksista (tosin itselleni on käynyt joskus niin, että vasta farmaseutti on kertonut niistä apteekissa).

    Tykkää

    Vastaus
  6. Tuo on aivan käsittämätöntä! Onneksi valitit, me ei silloin jaksettu (meidän asia nyt ei ollut noin vakava). Sanon vaan että tarkkaa miettii kenelle rakkaan lemmikin vie! Onneksi tällä seudulla on myös muita hyviä eläinlääkäreitä, kauhistuttaa mitä sitten kun muutto on edessä…

    Tykkää

    Vastaus
  7. Kiitos kommenteista. Eipä tää kantelu sen kummempaa toimittanut, mutta niin kuin sanoitte, onpahan ainakin merkintä jossain.

    Jos asia on oikeasti vakava (niin kuin potilasasiat on, ja varsinkin kissapotilas-) niin oikeasti kyllä pitää valittaa virallisestikin silloin kun on valittamista. Valitanhan mäkin sitä ja tätä tuolla muualla, mutta se nyt on semmoista näppiksen lämmittelyä. Tämä Harmaan juttu oli oikea asia (real thing) ja siksi tämä myös meni sinne minne kuului. Eviraan.

    Ja joo, Felinaan on pitkä matka ja taksilla pitää mennä, mutta eihän tässä enää uskalla mitään rokotusta vaikeampaa keissiä antaa muille. HauMauhun mentiin – Vallilasta – siksi, että niillä on siellä nielun tutkimiseen laite ja ihminen (ja kamera joka ottaa kuvaa samalla kun tutkitaan). Se oli se syy. Felinassakin on laite (joka ei tee leffaa samalla) mutta siihen aikaan vuodesta F:ssa ei ollut ketään käyttämässä vehjettä. Huonoon aikaan poika sairastui :-(

    Tykkää

    Vastaus
  8. Hyvä, että jaksoit valittaa, jotta jäi merkintää johonkin. Ei voi kuin toivoa, että ite ei ikinä joudu jonkun vastaavan puoskarin luokse menemään kissan kanssa.

    Tykkää

    Vastaus
  9. Onpa ikävä juttu! :-( Ja todella pelottavaa, ettei lääkäreihin voi luottaa. Mekin siirryttiin kissaklinikalle, kun aloin epäillä edellisen eläinlääkärimme kissatuntemusta erittäin kehnoksi. Asennekin oli ikävä, ja kun kyselin ruokintaan neuvoja, sain tylyn vastauksen, että rotta on kissan ruokaa, ja jos en sitä tarjoa, on aivan sama, mitä kissoilleni syötän. Silloin vaihtui lääkäri lennossa!

    Tykkää

    Vastaus
    • Mitä vtt?? ”Rotta on kissan ruokaa” Selkeesti oli aika vaihtaa lääkäriä. Miten tuollaiset saa ylipäätään olla ihmisten ja eläinten kanssa tekemisissä? Varmaan ihan tyylipuhdas esitys Eviran mielestä tämäkin. Tiedon pihtaus ja vittuilu ok, ei mitään hätää, jatkakaa.

      Tykkää

      Vastaus
  10. No höh. Hyvä kun näit vaivaa valittaa!

    Tykkää

    Vastaus
  11. OutiAlex

     /  9 toukokuun, 2015

    Silloin kun on aihetta, pitää valittaa.

    Nuorempana oli ehkä sinisilmäisempi eikä viitsinyt valittaa, mutta näin vähän vanhempana olen oppinut, että asiasta saa ja pitää valittaa eikä vain kärvistellä itsekseen. Eli oli siis aivan oikein, että veit Harmaan asian eteenpäin.

    Tykkää

    Vastaus
  12. Yhdyn kaikkiin kommentteihin, on kyllä aika paskaa taas tämmönen :( Ärsyttävää!!!

    Tykkää

    Vastaus
  13. Mä tiedä mitä sanoa. Ja sen minkä tietäisi, on julkaisukelvotonta.

    Tykkää

    Vastaus
  14. Kiitti kommenteista, ihmiset. Eläinlääkäreihin pitäis kyllä voida luottaa. Ne hoitaa meille hyvin tärkeitä oloita, joiden hoitoa parhaalla mahdollisella tavalla ollaan itse ylläpidetty vuosia. Ja sitten kuitenkin eläinlääkäreissäkin on just näitä eläimiä/kissoja halveksivia tapauksia… kerran aiemmassa elämässä törmäsin jopa kissoja pelkäävään eläinlääkäriin. Voi hyvänen herne. Olisko ollut asiaa ammatinvalintaohjaajalle?

    Tykkää

    Vastaus
  15. Oli se harmillinen juttu :´-(. Jos tästä Harmaan murheesta jotakin hyvää voisi seurata siellä HauMaussa, niin jos siellä jatkossa osattaisiin sanoa asiakkaille lääkitysten haittavaikutuksista.

    Tykkää

    Vastaus
  16. Jumaleisson!!!! Se on ainoa painokelpoinen mieleentuleva sana tästä jutusta!

    Tykkää

    Vastaus
  17. Reetin äiti

     /  12 toukokuun, 2015

    En vie minäkään HauMauhin mitään eläintä, jos joskus vielä sellaisen otan. Reeti joutui ihan turhaan kärsimään vielä yhden vuorokauden sen typerän ukon takia! Siis niin paska maku jäi, Reeti sentään kävi siellä koko ikänsä, mutta hänellä olikin kunnollinen omalääkäri. Kuulemma vaan siellä HauMaussa ei kukaan muu osannut antaa sytostaatteja kuin tämä äijä ja omalääkärikin oli mennyt toiseen firmaan. Vieläkin kärsin siitä kun Reeti joutui kärsimään. Jos mä sen jätkän joskus jossain näen, vetäsenkö ohimoon? Ei kai, kun siitä saa sitten saman tuomion kuin ihmisestä.

    Tykkää

    Vastaus
    • Ana

       /  12 toukokuun, 2015

      Kiva, Reetin äiti, että tulit käymään. Se sun kommentti silloin aiemmin mut varsinaisesti kimmastutti oikein viimesen päälle. Oli tehtävä jotain että ukon hölmöilyt saisi instanssien tietoon. Paljon hyötyä tästäkään ollut, mutta on edes yritetty.

      Jos vetäiset ohimoon, mä voin pitää sun laukkua sen aikaa. Enkä todellakaan näe mitään.

      Tykkää

      Vastaus
      • Reetin äiti

         /  13 toukokuun, 2015

        :D Kiitos laukun pitämisestä :D Ja kyllä mä täällä käyn aika ajoin katsomassa Ilonan uutisia vaikken viestejä laitakaan :) Rapsutukset Ilonalle, sano, että ne on Reetin äitiltä niin se antaa rapsuttaa :)

        Tykkää

        Vastaus
        • Kiitos, kiva! Mie sanon Ilonalle. Hän myös tietää meiän kiintymyksestä Reetiä kohtaan, ymmärtää kyllä rapsutukset.

          Tykkää

          Vastaus
  18. Kiukuttavaa, mutta onneksi tosiaan jäi nimi kirjoihin ja kansioihin. Oman työtaustan kannalta ajattelisin sen niin, että tyypit Evirassa voi olla hyvinkin samaa mieltä kanssas ja sielläkin voi olla joku, jota todella harmittaa tehdä tuollainen päätös. Joskus vain ei saa lakia taipumaan moraalin mukaan. :/ (Tai sitten kukaan ei vain oikeasti välitä.)

    Tykkää

    Vastaus

Kurrrr?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.