Kiitos!

Heh :) Lystikkään yllärin järkkäsivät postiluukkuuni nää Turun kissablogitapaajat! Kirjeposti on muutenkin harvinaista, joten sitä suurempi ihmetys …

No, kuoressa oli kissa-aiheiset paranemistoivotukset erikseen kaikilta: Penan ihmiseltä, Olgan ja Sofin ihmiseltä, Pepsin ja Maxin ihmiseltä sekä Kajsan, Devin ja Pikin ihmiseltä. Hieno idea! Tätä sanotaan yhteisöllisyydeksi, kuulkaa. Kiitos.

Nämä pari päivää kotona on ollut vähän sutinaa, kun olen halunnut hoitaa leijuvia asioita pois tieltä, ja muutenkin on pitänyt vähintään näytellä tervettä itselleen, koska tilanne on lievästi sanottuna outo.

Viimoset kolmisen viikkoa on ollut täynnä uusia kokemuksia ja käsittämättömän hienoja sattumia. Esimerkiksi se, että ostin kipulääkereseptini tyhjäksi pari viikkoa sitten, en tiedä miksi. Nyt mulla oli kotona valmiina kaksi isoa purkkia pillereitä, kun tulin sairaalasta. Ja se, että kun olin heikoimmillani ja kävin kolmesti tiputuksessa neljän päivän aikana, siinä kohtaa mulla oli aina tukena juuri oikea ihminen: Ruoholahdessa Setä R ja Tapiolassa Naukulan Mamma.

Muutenkin tukea ja avuntarjouksia on tullut ihanat määrät, niistä varmaan puolet kissablogi-ihmisten suunnasta. Olen liikuttunut yhteisöllisyyden määrästä. Ja Naukulan Mamma, hän se teki naisen työn ottaessaan Iltsun ja Pikkuraktorin huomaansa. Kiitollisuuteni siitä ei lopu kai ikinä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Jätä kommentti

20 kommenttia

  1. <3 On ihanaa, miten hädän hetkellä huomaa, että ihmiset kantavat <3

    Tykkää

    Vastaus
  2. Ihanaa, että on ystäviä, jotka auttavat! Ja kissablogiyhteisö on ihmeellinen asia, ei voi muuta sanoa, ja Naukulan mamma teki niin hienosti ottaessaan kissat, että sanat ei riitä. Hieno ja hyvä ihminen kerta kaikkiaan!

    Tykkää

    Vastaus
  3. Olit(te) mielessämme tapaamisella ja varmaan siitäkin lähti lisää toipumissäteitä.
    Mamma N on kyllä todellinen Ystävä sinulle. Kissaihmisellä kun on aina huoli niistä omista kullanmuruista, niin oli hienoa, että kisut olivat loistohoidossa sairaalareissuun aikana.

    Tykkää

    Vastaus
  4. Hienoa että korttiposti piristi :)

    Tykkää

    Vastaus
  5. Aikamoisen liikuttavaa! <3 Paranemistoivotuksia hurja kasa myös meiltä Huppanoilta.

    Tykkää

    Vastaus
  6. Kiva kuulla, että kortit ilahduttivat :)

    Tykkää

    Vastaus
  7. Oikein mukavaa toipumisen jatkumista sinulle. Ihanaa kuulla, että oikea apu osui oikeaan aikaan ja paikkaan. Sivustakin ihan mieltä lämmittää. Toivottavasti jatkossakin.
    Huomasin ihan vasta hiljattain tuossa blogisi yläpalkissa kaikkien kissojesi esittelyt ja elämäntarinat. Ihania tekstejä!

    Tykkää

    Vastaus
  8. Kiitos kommenteista kaikille. Ilonakin on jo ihan normaali itsensä kotiinpaluun jälkeen, ja Zetorhan nyt … se on rela poika.

    Tykkää

    Vastaus
  9. Kiitos kiittämisestä! Uskon kyllä, että hyvin suuri osa ihmisistä olisi tarjonnut majapaikkaa kaksikolle jos olisi ollut siihen mahdollisuus.

    Tykkää

    Vastaus
    • Silti.

      Tällainen vaan vahvistaa sitä, mitä olen promonnut välillä tuolla turuilla ja varmaan blogissakin joskus: hyvä kiertää. Ja kun pysyttelee hyvien ihmisten lähellä, sitä varmemmin osuu omaankin naamaan :-))

      Tykkää

      Vastaus
  10. Ihan menee kylmänväreet täälläkin, kuinka upeaa porukkaa! Toivottavasti olet jo toipunut tai siis ainakin toipumassa!

    Tykkää

    Vastaus
    • Ana

       /  28 elokuun, 2015

      Kovasti toipumassa. Ma on tikkien poisto ja sit on vielä juoksentelua verinäytettä antamassa ja röntgenissä. Ohjelma onkin tarpeen, sillä kyllästyn varmaan tod perusteellisesti ennenku pääsen töihin takas.

      Tykkää

      Vastaus
  11. Ihanaa, että on ihania ihmisiä ja ihania kissahoitajia ♥ Toipumisia vielä sinne suuntaan meidänkin poppoolta!

    Tykkää

    Vastaus
  12. Kiva kuulla, että kortit löysi perille. Toivottavasti sun toipuminen edistyy hyvin ja pääset pian takaisin ’normaaliin elämään’.
    Naukulan mamma on kyllä ihan loistotyyppi, iso sydän hänelle.

    Tykkää

    Vastaus
  13. Kiitos toivotuksista! Onhan tää elämä aika normaalia jo nyt. Melko tylsää tosin, byy. Mutta onpa aikaa leikkiä kynsilakoilla kun ei tarvi kiirehtiä lakkauksen kuivumista.

    Tykkää

    Vastaus
  14. Ihana ele! ♥ Tosi mahtavaa kun on noin hyvä tukiverkko, sekin jo vaikuttaa paranemiseen ja oloon huimasti. :)

    Tykkää

    Vastaus

Kurrrr?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.