1970-luvun pääsiäisnoita

Kuvassa yks Ana noin 12- tai 13-vuotiaana. Ainoa kuva vanhempieni kodin ensimmäisestä kissasta, rakkaasta Pörröstä. Mustavalkoinen, kuinkas muuten. Pörröstähän se rakkaus mustavalkoisiin on lähtenyt, ja Pörrön seuraajasta Mököstä rakkaus tavallisiin harmaaraitakolleihin :-)

Kuva on ihan kamala, koska olen ottanut kuvan kuvasta. Nyt just en pääse skannaamaan, mutta varmaankin myöhemmin kyllä.

pääsisäisnoita meikkeineen kissa kahvipannu luuta koko rojekti

(uusi skannaus) Kohti Kyöpelinvuorta

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

24 kommenttia

  1. Rakkaus kissoihin on siis varhaista perua! Ei kyllä yllätä :-D

    • Muistan, jo ihan pentuna… sukulaisten luona kissoja… IHAN eri juttu! Kissat on aina olleet <3!

      • Joo, oli ne kissat jo lapsena ihan jotain muuta! Tykkään koiristakin, mutta lapsena minä vähän pelkäsin useimpia koiria. Jaa, voi muuten olla niinkin, että kissat on ainoa asia universumissa, jota minä EN ole jossain elämänvaiheessa pelännyt…

        Harmi ettei meillä voinut olla mitään elukaisia kotona, oli pahoja allergiahommia. Onneksi ne geenit sentään ohitti mut!

        • Mä luulin pentuna, että kissat on kaikki tyttöjä kun ne oli niin naisellisia, ja koirat taas poikia, koska ne riekkui ja hössötti. En tajunnut ollenkaan sitä, miten ne saa pentuja, eikä kukaan tietenkään selittänyt, koska eihän lapsille mitään tarvi selittää, nehän on vain puoli-ihmisiä.

          Mut joo: kissat, silloin ja nyt. Hyvin tarpeellisia!

          • Tuo on kuulemma aika yleinen luulo lapsilla! En muista olenko itse luullut niin. Voi olla etten kauheasti miettinyt koko asiaa, vaan keskityin siihen, miten pehmeitä ja kivoja ne on :-D

  2. Minusta mustavalkoinen kissat on aika nättejä, eikä tuo Pörrö tee siihen poikkeusta ;)

  3. Upee häntä Pörröllä! Mutta ihan liian kiltin näköinen noidan kissaksi ;)

  4. Ne ensimmäiset kissat <3 Pitäisi itsekin kaivella valokuva-albumeita.

    • Mulla ei itselleä ole mitään lapsuusajalta (kertoo varmaan jotain) mutta siskolla on, ja siltä oon ruinannut omia kuviani :-D Hyvin on löytynytkin! Sisko on niin wanha että se alkaa jo karsia kaikkea säilyttämäänsä. Näköjään hyödyn siitä.

  5. Lapsuus ajan kisuja ♥ Mulla ei koskaan ollut pienenä lemmikkiä, mutta onneksi kaverilla oli kissoja ♥

  6. Ihana ja tunteikas kuva ♥ Meille ei voinut ottaa kissoja äitini allergian vuoksi, mutta kova kissafani olin pienenä jo silti. Meidän lähistöllä asui yksi ulkokissa, joka sai muistaakseni ainakin 2-3 pentuetta ennen kuolemaansa (jäi auton alle, ylläri). Niitä pentuja tuli aina mentyä katsomaan. :D Ja harmitti vietävästi kun en voinut ottaa yhtäkään mukaani.

  7. Onpa ihana nostalgiakuva! :) Meilläkin oli mustavalkoinen maatiaiskisu, kun olin pieni. ♥ Ja musta kani, joka eli 10-vuotiaaksi. Ja veljellä oli koira, jota yritin omia. Ja serkkujen lehmät, vuohet, lampaat, kanat jne… Ja mun eka sana oli muuten ”koila”! (Tätä ei voi ehkä kertoa Nupulle ja Jujulle…)

  8. Pörrö näyttää oikein sievältä ja rooliinsa sopivalta, kiitos tästä historiapalasta! Oma ensimmäinen kissatuttuni oli tätini Aatu. Suunnaton Harmaan näköinen leikattu kolli, jonka tiheän pehmoista turkkia oli ihana silittää. Legenda kertoo, että maatalon omaisuutta ja eläimiä kartoitettaessa virkamies kirjasi Aatunkin papereihin sanoilla ”1 turkiseläin” ;D

  9. Onpa söpö noita ja ihana kissa. :D

  10. Otto Kulta

     /  syyskuu 12, 2015

    Pörrö myhäilee kuvassa itseensä tyytyväisenä: ”Look what I created…I created a….a full-blown cat lady….and with all the cat lady gear. She’ll go far.”
    Saimme ensimmäisen kissan, kun olin neljä. Jo ennen tätä muistan tuijottaneeni herkeämättä ja vuolas kuola suupielestä valuten fasterin tilalla navettakissoja – lehmät tai hevoset eivät saaneet aikaan samaa reaktiota. Sen jälkeen se on ollut menoa se eli Toxoplasma gondii lienee pysyvästi lokeroitunut aivoihini seurauksella, että mustaherukan aromi tuntuu hyvin miellyttävältä ja vähäisinkin kissoihin/kissaeläimiin viittaava ylittää havaintokynnykseni välittömästi….kissamaisella tarkkuudella ja nopeudella!

  11. Kiva lukea teidän omista kissahistorioista/eläinhistorioista! Iso kiitos jokaisesta kommentista!

    Hitsi, nyt harmittaa entistä enemmän tuon kuvan laatu. Oispa skanneri kotona (onneksi töissä sentään on). Muistan, että enoni vaimo otti kuvan. Siksi hymyilen. Kotiväen kuvaussessiot ei hymyilyttäneet ikinä.

  12. Luulisi saavan aika hyvän kokoelman jo kuvista, joissa me bloggaajat ollaan noitana kissan kanssa. Meiltä ainakin löytyy sellainen myös. On ollut tarkoitus tehdä elämäni kissat -postaus jo kauan. Muistutit tällä, ehkä joskus. Hieno tuo kuva aikojen takaa!

    • Totta! Näitä noitakuvia täytyy olla monella!
      Harmittaa, en saa aikaan ”elämäni kissat” -koostetta. Mökön kuva varmaan puuttuu. Ellei sitten ole tuolla mun omissa varastoissa. Jos on jäänyt vanhempien kodin albumiin, niin sieltä sitä ei kylläkään saa.

  13. Voi kun mä tykkään tästä!

  14. Ana

     /  syyskuu 22, 2015

    Hih, kiva, Taru!

  1. Nyt näkyy! | Ilona ja Zetor
%d bloggers like this: