Kymmenen vuotta kissablogia

Huh, niin siinä pääsi käymään, että tänään 29.6. kissablogi täyttää kymmenen vuotta!

kymmenvuotiskakkukuva

Blogi alkoi herra Harmaan ja neiti Mustan ensin vaellettua kommentoimassa muiden blogeissa. Suuria iloja seurasi tietenkin suuret surut: ensin jouduimme luopumaan neiti Mustasta (15.4.2013) ja pari vuotta myöhemmin herra Harmaasta (15.3.2015).

Herra oli saanut seurakseen palvovan pikkuneidon Ilonan toukokuussa 2014. Olimme Ilonan kanssa yhtä hukassa ja suruissamme Harmaan poistuttua luotamme. Mitä nyt? Elämä muuttui tosi paljon, kun ei enää ollut herrasmieskissaamme. Blogin tulevaisuuttakin piti miettiä. Lopulta Ilona otti homman tassuihinsa ja jatkoi blogia päiväkirjanaan.

Heinäkuussa 2015 kaikki muuttui taas, kun meitä saapui ilahduttamaan pikkuinen Zetor. Ilona varmaankin valitsisi jonkin toisen sanan kuin ”ilahduttaa”, mutta onhan se toisaalta hyvä, että on bloggaajakaveri – työt jakautuu, ei tarvitse itse tehdä kaikkea.

Viime viikonloppuna kissat saivat sikarin, kuin merkkipäivää ennakoiden.

Zet makaa pöydällä ja puree sikarin päätä

Sikarista pitää kuulemma puraista pää pois!

Zet jyrsii kissanminttusikaria

Mut voi purra vähän keskeltäkin.

Nuorison yhteiset synttäriposeeraukset:

neljä kuvaa riehumista ja nahistelua matolla

rehreh3

rehreh2

rehreh

Zetor: Eiku hei, nyt poseerataan kunnolla!
Ilona: Sä voit jo aloittaa…

kissat laatikkopinon päällä ihan riehumatta ja nätisti

Hetki rauhassa

Nyt en osaa sen suurempia juhlia järjestää, koska tätä työelämääkin on vielä pari päivää. Mutta jos joku kommentoija/kaveri haluaa tavata Zetorin ja Ilonan (voi olla että tapaa vain Zetorin; Ilona päättää itse, you know), meillä on avoimet ovet tänään klo 19-20. Mitään kovin kummoista buffaa ei ole, koska en edes tiedä, tuleeko kukaan. Vähän skumppaa tai alkoholitonta kuplivaa, keksiä… Raivosiivottu ei ole.

Jos et tiedä, miten tulla meille Helsingin Harjuun, kirjoita –> zepander ( ) gmail.com. Tai laita viestiä kommentteihin.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Jätä kommentti

46 kommenttia

  1. Onnea te ja teidän blogi! Hyvä blogi ja nätit kissat. Jatketaan!
    PurrrrrRRRrRrRrrrrrRRRRRRRRR teille!
    (Mut varovasti niiden vieraiden kanssa, jos niitä tulee!)

    Tykkää

    Vastaus
  2. Onnittelut blogitaipaleesta! Ja erityisonnittelut tiestysti sisällöntuottajille <3 , olleille ja nykyisille. Uusia seikkailuita kohden,
    – Pirjo, Pipsu, Miiru, Teye ja kesän kunniaksi taas mukana myös Tirre –
    Ps. Lähetettäis Emoinen juhlimaan, mutta nyt se ei pääse, kun on sen verran kauempana juhlapaikasta. Virtuaalikilistys!

    Tykkää

    Vastaus
  3. Ihan valtavasti onnea, ihan uskomattoman pitkästä ajasta bloggailua JA ihanista jutuista ! Kiitos, kun olen saanut olla matkassa mukana niin iloissa kuin suruissakin – seuraavaa 10 vuotta siis odotellessa :)
    Ps. Tämä saattaa illalla rimputella ovikeilloa sitten !

    Tykkää

    Vastaus
  4. Onnittelut 10-vuotisesta taipaleesta!

    Tykkää

    Vastaus
  5. Neiti Musta on kyllä ollut aika nätti.. kuten sinäkin Ilona! Lähetän edustajani paikalle, mutta kun se on niin hidas kävelemään niin sillä voi mennä viikko matkassa.. Mutta jos jotain tarjottavia jää, niin pihistätkö jonkun keksin sille sängyn alle että se jaksaa palata takaisin luokseni?

    Tykkää

    Vastaus
    • Meiän tytöt on niin nättejä… se on totta! Mut kaikki pojat ei kuulemma oo herrasmiehiä. Häh?

      Pitää kattoo Ilonan kanssa tuo keksihomma. Eiköhän me osata.

      Tykkää

      Vastaus
  6. Onnea, 10-vuotta on mahtava ikä blogille!
    Harmi kun ootte siellä niin kaukana, varmasti olisin tunkenut tänään kylään, jos oisin lähempänä. :)

    Tykkää

    Vastaus
  7. OutiAlex

     /  29 kesäkuun, 2016

    10 vuotta blogia- hieno saavutus:) Onnittelut!

    Tykkää

    Vastaus
  8. Kaisu

     /  29 kesäkuun, 2016

    Onnea 10 vuoden taipaleen ansiosta! Kengät ovat marinoitumassa ja nudistipojat lähettävät emäntänsä asialle.. :)

    Tykkää

    Vastaus
  9. Vautsi, onnea! :) Mä en tainnut 10 vuotta sitten edes vielä tietää, mikä on blogi. 8-o Mukavia juhlia ja rapsutukset Ilonalle ja Zetorille! <3

    Tykkää

    Vastaus
  10. Nyt just varmaan juhlitte, joten virtuaalikilistelyt täältä. Meil on kyllä vaan vettä ja mamilla kahvia :)

    Tykkää

    Vastaus
  11. Pauliina

     /  29 kesäkuun, 2016

    Kilistelyt täältäkin! Ihailtava saavutus. Mun eka lukemani kissablogi ikinä :)

    Tykkää

    Vastaus
  12. Onnea kissoille ja Zihmiselle ansiokkaasta blogitaipaleesta !
    Pitkää jatkoa toivomme!

    Tykkää

    Vastaus
  13. Oikein paljon onnitteluja kymppisynttäreistä Ilona ja Zetor, sekä teidän kirjuri!

    Tykkää

    Vastaus
  14. Onnea! Oli hienoa päästä juhliin ja tavata molemmat kissat, kirjuri Ana ja hassun kissatätejä 😊

    Tykkää

    Vastaus
    • Oli kiva kun kävit(te)! Ja varsinkin saahaan paljon parempia kuvia juhlasta nyt kuin mitä saatais, jos toi meiän ihminen ois räpsinyt. Koska oli hyviä kuvaajia paikalla!

      Tykkää

      Vastaus
  15. Paula

     /  29 kesäkuun, 2016

    Onnea blogille ja blogisteille! Aivan mahtava kakku, varmaan myös maistuva. Me ollaan maalla, ei voitu tulla maisteleman ja juhlimaan, mutta kiitos kutsusta.

    Tykkää

    Vastaus
  16. Benun perikunta

     /  29 kesäkuun, 2016

    Kilistyksiä ja likistyksiä juhlapäivänänne sekä parahultaisesti kiitoksia kuluneesta vuosikymmenestä! Onpa harmi, että kutsu saapui myöhässä, mutta 100-vuotispirskeisiin tulemme ehdottomasti ja vaikka vähän etuajassa!

    Tykkää

    Vastaus
  17. Rotsenrollkatti

     /  30 kesäkuun, 2016

    Onnea, onnea Ilona, Zetku ja palvelija!

    Tykkää

    Vastaus
  18. Onnittelut blogikymmenen täyttymisestä ja paljon, paljon blogivuosia lisää! :)

    Tykkää

    Vastaus
  19. Saila

     /  30 kesäkuun, 2016

    Vau, ja tääkin! Onnea, onnea, onnea! Kymppiin mahtuu paljon. Pikkuisella Zetorilla – okei, okei, isolla pojalla – on ihan äijäotteet sikarin kanssa <3

    Tykkää

    Vastaus
  20. Onnittelut kissablogien uranuurtajille!

    Tykkää

    Vastaus
    • Kiitos! Mut meitä ennen oli kyllä ainakin Reeti ja Perditan jengi, jälkimmäinen päivittää harvakseltaan edelleen. Mutta jep, siellä alkupäässä vissiin oltiin mekin :)

      Tykkää

      Vastaus
  21. Paljon onnea, kymmenen vuotta on tosi paljon!!

    Tykkää

    Vastaus
  22. Kymmenen vuotta, vautsi miten upeasti olette jaksaneet kirjoitella! :) Superisti onnea merkkipäivän johdosta ja toivottavasti jatkatte samalla tiellä vielä pitkään! ♥

    Tykkää

    Vastaus

Jätä kommentti Ana Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.