Merkkausta

Zetor merkkailee :-( mutta ei ”vääriin paikkoihin” vaan pesukoneeseen hiekkiksen viereen! Ei voi siis käyttää tavanomaisia karkotuskeinoja, koska poitsu seisoo ihan oikeassa paikassa, hiekkiksessä. Ennen vain pari kertaa viikossa, nyt loma-aikaani näköjään useammin. Oonko kissan stressi? Kiva…

Olen laittanut pesukoneen alle sanomalehteä, tai siis tukkinut sen raon mistä pissi pääsisi koneen alle. Siinä mielessä aika vaivatonta, mutta haiseehan ne lehdet sitten, ellei niitä kiikuta suoraan pihalle rodeen.

Olisi kyllä aika paljon helpompaa, silti, jos merkkailu loppuisi. Eihän sitä ole ollut kuin muutaman kuukauden, eli ei poika merkannut ennen kastrointia eikä sen jälkeen.

– – – –

Ihan muuta sitten. Tassulinnan emäntä kävi vierailulla. Kissatätivierailu on aina iloinen asia, koska kissatkin saa muuta ohjelmaa kuin aina tätä samaa.

Tuija silittää ohi kulkevaa Zetoria

Tuija näyttää vetävän Zetorii hännästä vaikkei oikeesti vedä

Tuija kuvaa kun Ilona syö

Ilona päästää aika lähelle, koska onhan ruoka sentään tärkee.

Kiitos käynnistä ja terveisiä kotiin!

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Jätä kommentti

22 kommenttia

  1. Minä en vetänyt sitten hännästä: eeennn! :D Zetor vain kulki käsien välistä ja silitin koko kehon. Just tuollaisia ne paparatsit on että yrittää tehdä haloota ;) Meillä merkkailee Jaffa ympäri lattioita…

    Vastaa
  2. Voihan pikku raktoria… Onks tullu mitään muutoksia, uutta hiekkaa tms, nyt kun merkkailu on alkanut? Mitään kauheen vakavaa ongelmaa en epäilis, kun kuitenkin menee sinne vessaan eikä ruiki ympäri asuntoa.
    Sehän voi toki olla, että Zetor vaan ahluaa pissiä seisten, jos sulla on ollu joku miesvieras ja Zetor on nähny miten se on pissiny, niin eihän sitä tiiä… :D

    Vastaa
  3. Auttaisikohan se semmoinen feliway haihdutin tommoseen? Ruffella joskus oli tota pissaus ongelmaa ja sit ostettiin feliwayta ja pissaus loppui! Kannattaa pistää tilaukseen :)

    Vastaa
  4. Kaisu

     /  heinäkuu 8, 2016

    Ne papparazzit ja skandaalihakuiset kuvat!
    Tosta merkkailusta: ookko nähny Z:n pissivän tosiaan seisten ja häntä väristen? Josko hutipissat ois sittenkin korkeamman pisukyyryn tai laatikon väärään laitaan kasaksi kertyneen hiekan tulos?

    Vastaa
  5. On hiekka vaihtunut jo muutama kuukausi sitten, toi kyllä merkkasi jo sitä ennen kerran tai pari viikossa.

    Feliwayta meil on ollut vain suihkeena, kun nyt vähään aikaan F-tyypit ei oo toimittaneet täyttöpulloja haihduttimeen.

    Kyl se on merkkausta, ihan seisaallaan mennään. Muutaman kerran oon ehtinyt mukaan ja painanut kädellä peppua alemmas. Vihje ei oo mennyt näköjään perille kovin hyvin.

    Vastaa
  6. Voih, ihan olen kade vieraalle tuosta hellästä silityshetkestä!
    Meillähän Juju harrasti vuosi sitten jonkin verran seisomapisuja. Oletan, että se oli stressiä Nupun tötteröstä ja sairastelusta. Tapa jäi kerralla pois, kun ostettiin toiseksi veskiksi sellainen katollinen koppa, jossa voi lirutella halutessaan seiniä päin. Luulen, että Juju tekee siellä vieläkin toisinaan seisomapisuja, mutta ei ole enää kertaakaan tehnyt sellaisia toisessa veskissä, joka on avonainen. Aluksi myös aina palkitsin kyykkypisuista antamalla namin. Sekin saattoi kannustaa niitä tekemään. :) Toivottavasti Zetorinkin merkkailuun löytyy hyvä ratkaisu – ei ole kivoja nuo pisusiivoilut.

    Vastaa
  7. Kannattanee tutkia pissi varmuuden vuoksi, jos vaiva pahenee. Voi olla joku lääketieteellinen juttu, jonka takia hiekalle kyykistyminen ei tunnu kivalta idealta. Toki voi olla, ja luultavasti onkin, ”vain” merkkailua.

    Vastaa
  8. Meillä Nora pissii seisaaltaan/nousee pissatessa pystyyn kun sitä joko stressaa tai laatikko on sen mielestä liian likainen tai täynnä. Noralla yleisin syy stressipissailuun on liian vähäinen aktivointi, mutta jos sinulla on epäilystä jostain toisesta syystä niin kannattaa kokeilla, jos siihen puuttuminen vähentäisi hutipissailua. :) Tsemppiä! Ei ole kivaa siivoilla pisuja etenkään jos menee hankalaan paikkaan.

    Vastaa
  9. Liian vähäinen aktivointi kuulostaa just meidän elämältä! Pitää yrittää leikittää enemmän. Oon ollut liian laiska, tiedän :-((( Mä vaan laskin, että kun kissoja on kaksi, niin ne huolehtii toistensa aktivoinnista… pakko kai munkin on ruveta enemmän.

    Vastaa
  10. Kaisu

     /  heinäkuu 8, 2016

    Hyviä vinkkejä yllä! :)
    Olen kuullut yhdeltä kollin omistajalta, että tuntiessaan leikkaamattoman pojunsa merkkauspaikat (oven karmi, tms.) hän on vuorannut paikat sanomalehdellä, mikä on helppo irroittaa ja korvata uudella. Eli ei muuta, kuin vessalukemiset teipillä kiinni pesukoneen seinään, niin huomaa helposti kun ”vahinko” käy, eikä parfyymi pääse kuivumaan koneen alle. ja se Feliway.. Huoh..

    Vastaa
    • Huomaamisessa ei ongelmaa… Yritellään nyt leikittämistä ja Feliwaytä.

      Kiitos kaikille osallistumisesta, muuten! Onhan tää silleen helppo keissi, että merkkaus tapahtuu vessassa eikä esim petille tai muualle hankaliin paikkoihin.

      Vastaa
  11. Tylsä juttu toi merkkailu :( Toivottavasto neuvoista on apua ja pisut pysyy lootassa.
    Teidän kissatätikutsu on poikinut hyviä vierailuja, kiva! Vähän oon kade siitä, että T pääsi noin lähelle Ilonaa.

    Vastaa
    • Se vingersi hiljalleen lähemmäs :) Eiku kyllähän Ilona ruokailustaan huolen pitää, vaikka joku ois vähän liian lähelläkin.

      Vastaa
  12. Meillähän on Eppu pissannut seisovilteen jo useamman vuoden, ja siksi meillä on katolliset vessat, lorottelee sinne peräseinään sitten. Ei löytynyt mitään vikaa lääkärissä kun aloittaessa sen siellä käytin ja ei tuo nyt mitenkään ressaantuneeltakaan vaikuta, joten tällä mennään. Ei siis ole koskaan pissannut muualle kuin laatikkoon, mutta kun on iso poika niin seisovilteen sitten pissasi vahingossa laidan yli.

    Vastaa
    • Mietin taannoin puoli sekuntia katollista vessaa, mutta sama siivoaminen siinäkin on, tai siis uskon että helpompi siivota se pesukoneen pääty ja ottaa märät lehdet pois.

      Zetor on semmoinen hippiäinen, ettei ainakaan koko selitä laidan yli pissimistä :-D

      Vastaa
      • No mut onks teillä sellainen normaali matala vessa? Siitähän tulee helposti laidan yli jos ei oo pylly maassa. Osta sellainen tavallinen varastolaatikko pissalooraksi niin ei tuu laidan yli vaikka hippiäinen seisoiskin.

        Vastaa
        • Tavallinen vati, eli laidoissa on kyllä enemmän korkeutta kuin hiekkislaatikoissa.

          Varastolaatikko = hyvä idea.

          Vastaa
  13. OutiAlex

     /  heinäkuu 10, 2016

    Jos teillä näin kesäaikaan on ikkunat auki, niin laittaiskohan kesän tuoksut pienen miehen pään sekaisin ? Meillä on meinaten havaittavissa hieman tällaista…

    Vastaa
    • Hmm, ahaa? Kyllähän siellä varmaan tuoksuu erilaiselta kuin talvella, vaikka ollaankin aika ylhäällä. Katellaanpa tilannetta!

      Vastaa
  14. Ettei nyt kumminkin vaan olisi vahinko? Oletko nähnyt miten se tapahtuu?

    Vastaa

Kurrrr?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: