Zetorin syntymäkoti

Täällä! http://www.hs.fi/elama/art-2000005263213.html

EDIT: Lisään tähän nyt vielä tekstin, koska kaikki ei näe juttua. Kuvat jätin pois.

– – –

Anna von Hertzen HS

Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

Sanni ja Antti Harra vaihtoivat kerrostaloasunnon maatilaan, hankkivat eläimiä kanalaumasta Arvi-pässiin ja ryhtyivät elämään omavaraisemmin. Ainoastaan vuohien pitäminen on ollut Antille liikaa.

”MINUN pitäisi teurastaa tuo pian, mutta en tiedä, pystynkö”, maatalon emäntä Sanni Harra, 27, sanoo ja katsoo lem­peästi kierosilmäistä, mustaa lammastaan.

”Siitä on kasvanut niin ihana ja kesy.”

Aitauksessa seisova lammas tapittaa silmiin, kyhnyttää päätään aidan lankkujen välistä ja odottaa lisää rapsutuksia.

Kun karitsa syntyi keväällä, Harra jätti sen nimeämättä, koska uskoi sen helpottavan teurastamista.

”Kai minun on kohta pakko antaa sille nimi”, Sanni toteaa.

Lammas saanee jäädä siis jatkossakin määkimään perheen takapihalle. Se ei kuulunut alun perin suunnitelmiin, koska Harrojen perhe pyrkii elämään mahdollisimman omavaraisesti. Se tarkoittaa, että he pyrkivät kasvattamaan lautasilleen päätyvän lihan ja tulevaisuudessa myös ison osan syömistään vihanneksista itse.

Padasta pelastuneen lampaan vieressä rapsutuksia odottavat Allu ja Arvi. Lampaiden lisäksi Tampereen Teiskossa sijaitsevalla maatilalla asuu myös hevosia, kissoja, koiria ja kanoja.

Jos Sannin aviomiehelle Antti Harralle olisi kerrottu nuorempana, millaisessa eläintarhassa hän tulee asumaan, hänen olisi ollut vaikea uskoa sitä.

”Suunnittelin hankkivani korkeintaan yhden koiran tai kissan”, Antti, 29, naurahtaa.

VIELÄ viisi vuotta sitten Antti asui Tampereella kerrostalossa, jonka ikkunasta näkyi lampaiden sijaan asfalttia ja autoja. Antti lähti eräänä iltana oluelle baariin, jossa hän kohtasi Sannin. Ensisilmäyksellä rakastunut pari kantoi tavarat Sannin kerrostaloasuntoon ja alkoi elää normaalia nuorenparin arkea: aamulla töihin, kahville kavereiden kanssa ja illalla sohvalle tapittamaan televisiota.

Myös suunnitelmat olivat ne perinteiset: kihloihin ja rivitalokämppä Tampereen keskustan liepeiltä. Sanni löysi itsensä kuitenkin yhä useammin unelmoimasta jostakin aivan muusta. Työ asiakaspalvelussa maistui puulta, eikä arki tuntunut omannäköiseltä.

”Olimme haaveilleet Antin kanssa siitä, että ostaisimme joskus vanhempana kesämökin maalta. Ehdotin, että toteutetaan haave heti ja hankitaan rivitaloasunnon sijaan maatalo.”

Sannin haaveen taustalla oli kaipuu luontoon ja ekologisempaan elämään. Kun siihen yhdisti vielä lauman eläimiä, ajatus tuntui heti täysosumalta.

ANTTI pureskeli ehdotusta hetken ja suostui. Eläinrakas Antti oli kasvanut Kangasalan maalaispitäjässä, eikä vaimon idea tullut täysin puskista.

Sanni oli jo lapsesta lähtien pelastanut löytöeläimiä siihen tahtiin, että isää ja äitiä hirvitti. Kun parikymppinen Sanni otti suojiinsa kaksi kotia vailla olevaa neitokakadua, hän vältteli kertomasta asiasta vanhemmilleen. Jos isä kuuli puhelimessa sirkutusta, Sanni mutisi: ”taitaa tulla televisiosta se ääni…”

”Vanhempani ajattelivat, että elämäni olisi helpompaa, jos en aina haalisi elukoita”, Sanni sanoo.

Antti ja Sanni olivat juuri muuttaneet yhteen, kun Sanni ilmestyi kotiin kissa kainalossaan.

”Sanni oli laskettelemassa Rukalla, kun hän kuuli, että laskettelukaverin mies aikoo tappaa perheen ujon ja aran kissan. Sanni haki kissan kotimatkalla”, Antti muistelee.

Nyt tuo sama kissa tepastelee maatilan pihalla hiiriä kuikuillen. Siitä on tullut varsin läheisyydenkipeä ja rohkea.

HARRAT muuttivat kerrostalosta ensin maaseudulle Nokialle, mutta kun eläinkatras kasvoi, pihapiiri kävi ahtaaksi. Loppusijoituspaikka löytyi Teiskosta, josta Harrat ostivat viime vuonna yli 90-vuotiaan hirsitalon järven rannalta. Vesi pitää toistaiseksi lämmittää padassa ja tarpeet tehdä ulkohuussissa.

Mutta nyt kavioille, räpylöille, sorkille ja pienille varpaille on riittävästi tilaa. Pihamaalla eläinten keskellä tepastelee myös perheen tärkein tulokas, 1,5-vuotias Venla. ”Pot pot pot”, tyttö osaa jo matkia kanoja.

”En tiedä, oppiiko Venla ensin puhumaan vai määkimään”, Sanni pohtii huvittuneena.

Antti työskentelee päivät omassa, betonilattioita valavassa yrityksessään. Sanni hoitaa kotona Venlaa, eläimiä ja kasvimaata.

”Minä nämä eläimet halusinkin. Pidän todella paljon tästä työstä”, Sanni kertoo.

Hän tuntee olevansa henkisesti kotona, vaikka ekologinen elämä on usein kaukana idyllisestä autuudesta.

”Enimmäkseen työni on paskan lappaamista ja kurassa rämpimistä”, Sanni naurahtaa.

Milloin on jahdattava karannutta kukkoa, milloin painittava 70-kiloisen pässin kanssa.

Sanni on oppinut eläinten hoitoa kirjoista, internetistä ja kokeneilta harrastajilta. Metsästäjätuttava opetti puolestaan teurastamaan. Sannille on tärkeää, että teuraskuljetus on kahdeksan askelta saunan taakse.

”Olen eläinrakas, mutta syön lihaa. Haluan jo senkin takia tarjota eläimille hyvän elämän ja varmistaa, että niiden loppu on kivuton ja stressitön.”

Helppoa kotieläimen tappaminen ei Sannille ole. Ensimmäisellä kerralla hän ei pystynyt edes katsomaan, kuinka metsästäjätuttu löi kukolta tajun pois ja katkoi kaulan kirveellä.

”Seisoin nurkan takana sormet korvissa.”

Nykyään Sanni teurastaa kanat jo itse, vaikka helppoa se ei vieläkään ole.

Kova kokemus oli myös, kun kettu kävi syömässä vastikään hankitut ankanpoikaset.

ANTIN vastuulla maatilalla ovat rakennus- ja remonttityöt, mutta hän myös auttaa eläinten kanssa aina kun on tarvetta. Onpa Antti joutunut toimimaan jo karitsan kätilönäkin.

”Tältä uuhelta tulee jalka takapuolesta. Mitä minä teen?” Antti tekstasi keväällä vaimolleen, joka oli poissa kotoa. Karitsa putkahti kuitenkin lopulta turvallisesti maailmaan.

Myös Antti on oppinut arvostamaan omavaraisempaa elämää eri tavalla kuin ennen.

”Olen tutustunut Sannin kautta ruokateollisuuteen ja oppinut, kuinka sairasta lihantuotanto on. Liha on aivan eri makuista, kun eläin saa liikkua ja syödä kunnolla. Oma karitsapata on helkkarin hyvää.”

Ainoastaan vuohien pitäminen oli Antille liikaa. Isoegoiset sarvipäät karkailivat, puskivat viat­tomia koirien ulkoiluttajia ja kiusasivat lampaita.

”Sen jälkeen ne saivat lähteä. Myimme ne vuohitilalle.”

Antti ja Sanni ovat saaneet maaseudulla asuessaan myös uuden, yhteisen harrastuksen. Perheen isäntä juoksee usein iltaisin ulkohuussista kylpytakin liepeet lepattaen sisälle ja huutaa jo eteisessä, että mikä lintu pitää ”tällaista ääntä.”

”Sitten Antti imitoi varsin seikkaperäisesti lintua, jota hän on kuunnellut huussissa istuessaan. Olemme selvittäneet linnut internetin avulla”, Sanni sanoo.

ETENKIN Sannin isällä riitti aluksi sulattelemista, kun tytär päätti ryhtyä maatilan emännäksi. Eläintenpito oli isän mielestä yhtä kuin rahanmenoa, irtokarvaa, kuraa ja kakkaa.

”Mikäs helvetin poni tuolla nököttää”, isä totesi nähdessään ensimmäistä kertaa Poppa-ponin. Kukka- ja ryytimaan isä olisi korvannut mielellään nurmikolla ja hiekkaisen pihatien asfaltilla.

Mutta isäkin on pikkuhiljaa heltynyt. Harrojen kanat olivat koko kevään Sannin isällä hoidossa, koska kanalan rakentaminen oli vielä kesken. Kanat ja kukko nimeltä johtaja Tuura ovat jo hyvää pataa isän kanssa.

”Isä pitää tosi paljon kanojen munista”, Sanni sanoo.

Maatilan ja kotitalon kunnostaminen ovat vielä kesken, mutta Sanni toivoo, että perhe pystyisi tuottamaan tulevaisuudessa valtaosan kasviksista ja lihastaan itse. Kasvimaalla kasvaa jo nyt härkäpapuja ja porkkanoita, ja järvestä nousee ahventa.

Ruokakulttuurin professorin Johanna Mäkelän mukaan omavaraisempaa elämää tavoittelevia ihmisiä yhdistää usein kiinnostus ruoan alkuperään. Kun kasvattaa itse, tietää, mitä syö.

”Taustalla on myös pyrkimys kohti kestävämpää elämäntapaa, pois kertakäyttökulttuurista, ruokahävikistä ja ylenpalttisesta kulutuksesta.”

Vaikka omavarainen elämä on kohtuullisen harvinaista, suomalaiset eivät ole toki luopuneet ajatuksesta, että ruokaa saa muualtakin kuin kaupasta, Mäkelä sanoo.

Myös Harrat marjastavat, sienestävät ja kalastavat. Sanni opettelee parhaillaan luonnonkasvien hyödyntämistä ravintona. Ajatuksissa on myydä villiyrttejä ravintoloille.

”Esimerkiksi horsma on todella hyvän makuista, kun sen paistaa suolassa ja voissa ja laittaa pippuria päälle”, Sanni kertoo.

SAMALLA kun Harrat tekevät voikukista siirappia ja noukkivat nokkosia, heidän kaverinsa kurvaavat kaupungissa drive in -kaistalle noukkimaan juustohampurilaisia. Sanni ja Antti ovat kuitenkin tyytyväisiä näin.

”Kävin Venlan kanssa juuri neuvolassa Tampereella. Kaupungilla oli kiva käydä, mutta parasta oli päästä pian takaisin maalle. Asfaltti ei tunnu enää hyvältä jalkojen alla.”

Sannilla ja Antilla oli vastikään pitkästä aikaa viikonloppu kahdestaan, kun Venla meni isovanhemmille hoitoon. Kaverit houkuttelivat baariin, mutta kaksikko keksi parempaa tekemistä.

”Menimme soutelemaan järvelle. Aurinko laski, järvi oli tyyni ja ilta lämmin. Siitä vielä saunomaan. Ei sen parempaa ole”, Sanni toteaa.

Vaikka maatilan emännällä on jo eläimiä omiksi tarpeikseen, Sanni auttaa edelleen apua tarvitsevia eläimiä. Jaloissa pyörii sekarotuinen Lili-koira, joka oli aiemmassa elämässään katukoira Romaniassa. Arassa Lilissä on paimenkoiraa, mutta koiraparka pelkää lampaita.

Sanni kuuluu myös luonnonvaraisia siilejä hoitavaan siilirinkiin. Viimeksi hoitoon tuli siilinpoikanen, jonka emo kuoli auton alle. Siili sai nimekseen Sir Sämpylssön.

”Siileissä on tosi erilaisia persoonia. Jotkut ovat rentoja, mutta Sir Sämpylssön oli hirveän vihainen siili. Se tuhisi aina piikit pystyssä, kun sitä lähestyi”, Sanni kuvailee.

”Sehän oli vain hyvä juttu. Tsemppasin Sämpyä pysymään kiukkuisena, jotta kukaan ei kiusaa sitä vapaudessa. Päästimme sen luontoon toukokuussa.”

Mainokset
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

20 kommenttia

  1. Saila

     /  kesäkuu 22, 2017

    ♥ Maalaispoika on paras poika! Väittää Musti.

  2. Harmi että vain tilaajat saa lukea kokonaan. Pepsi on maalaistyttö :)

  3. Minä oonkin maasta, en maalta! Tai ojasta, ihan hyviä tyttöjä sieltäkin tulee. En kyllä tiedä mikä sellainen paikka on kun olin vielä aika pieni vauva silloin, oon vaan kuullu juttua

    • Ja mä oon metsästä, Killi! Metsän rinsessa :-)) Hyviä tyttöjä tulee ojasta ja metsästä.

      • Hyvä me villit ja vapaat ulkotuotantokissat! *ylätassut* (ihminen kyllä sanoi että ei oo hyvä juttu jos on syntynyt ulkona mut ehkä sen takia löytyy enempi sisua ja itsenäistä luonnetta)

    • ”Maasta olet sinä tullut…”

  4. Kyllähän sitä vois kokeilla osaisko elää maalla ja maasta, mutta talvella vois porkkanan purijalle tulla nälkä, kun pellot on jäässä. :) Varmasti ollut Zetorilla hyvät oltavat syntymäkotinsa ihmisten kanssa.

    • Mä en tunne pienintäkään himoa maalaiselämään, mutta rakastan lukee Sannin blogia ja kaikkea mitä he tekee, ja Venla, ja tietenkin on tärkeetä, että Zet on sieltä :-)) <3

  5. Kiitti kun jaoit tekstinkin! Zetorilla on ollut hyvä perhe lapsena!

  6. Sofi ja Olga

     /  kesäkuu 22, 2017

    Mä oon maalta kans, siks mun rotu onkin lietolainen peltokissa. Niin ja mami on kans ihan maalta, mut Olga on kaupunkilaisneiti. -Sofi

    • Ihminen sano, että mun rotu on ”löytö”. Sehän meinaa että on ”hyvä ylläri” kun on ”löytö”? Sitähän mäkin.

  7. Hui. Tämä urbaani keski-ikäinen täti kauhistelee noin radikaalia elämää, mutta mielenkiinnolla sen kyllä luki! Ihanaa, kun ihmiset löytää oman elämän missä on onnellinen.

%d bloggers like this: