Ilonalle uutta apua lekurilta

Tällaiseksi riehumiseksi se sitten menee, kun Ilonalle ei anneta lääkärillä rauhoituspiikkiä tutkimuksia varten:

Semmoinen tyttö.

Nyt hoitosuunta vaihtui ja saatiin uusia lääkkeitä. Virbac Allerdem Spot-on menee liuoksena niskanahkaan kerran viikossa vahvistamaan ihoa. Atopica vet oraaliliuos 0,4 milliä päivässä, pitäisi pitää atooppisia reaktioita kurissa pitkällä aikavälillä. Ja sitten ei Isadermiä enää, vaan kortisoniliuos paikallishoitoon, Betnovac scalp. Nämä ja lekurikäynti, niin kiitos vaan taas kun tuli otettua vakuutus. Tuo Atopica varsinkin on varmaan puristettu kullasta, hinnan perusteella päättelin.

Siitä varoitettiin, että Atopica saattaa yrjöttää tai tehdä ripaa aluksi, ja mähän tietysti oletin, että Ilona saa kaikki huonot vaikutukset. Mutta nyt on otettu jo kahdesti eikä mitään dramaattista ole tapahtunut. Jipii, Ilona!

Ilonan vihainen katse, leuka nojaa hoitopöydän reunaan eikä näy muuta kuin naama ja korvat

Jipii itsellesi vaan. Tapan teiät kaikki.

Vain kuvakulma vaihtuu: Ilona liikkumattomana pötkönä pöydällä kuten koko ajan

Ilona liikkumattomana pötkönä pöydällä kuten koko ajan

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Jätä kommentti

30 kommenttia

  1. OutiIvanAnya

     /  5 marraskuun, 2017

    No, olis voinut melkein kuvitella, että on ”still image”. Niin kauniisti neiti käyttäytyi :)

    Toivottavasti kultaiset lääkkeet auttavat…

    Tykkää

    Vastaus
  2. Toivottavasti teillä Atopica toimii! Ottaako Iltsu sen ihan nätisti? Se kai on melkoisen hirveän makuista kamaa… Meillä se luultavasti olisi toiminut itse ihovaivaan, ja rippekin olisi mennyt ohi, mutta kun kissa lopetti vallan syömisen! Ei toiminut se. Ja Hupsuttamossa oli se oma episodinsa lääkkeen ottamisen kanssa. Kallis lääke on se kyllä, tarvitsi henkäistä syvään silloin kun sitä ostin… Ja Betnovatia onpi meilläkin, mutta salvana. Se on ihan pätevä aines myös, mutta voiteen apuaine vaseliini sotkee turkkia enempi kuin Isaderm. Liuos ehkä ei sotke niin paljon, voisi kuvitella.

    Kiltti Ilona lääkärillä! Toiset on kauhusta kankeina, toiset rähisee ja kolmansia ei (kuulemma, ei oo omakohtaista kokemusta) kuulemma haittaa mikään operaatio. Tsemppiä vaivojen selättämiseen ja hoitohommiin!

    Tykkää

    Vastaus
    • Atopica. Mähän otan Ilonan aamuisin syliin ja annan Inupektin neljäsosia kaksi kpl ja yhden Multicatin ja nykyisin laitan perään valmiiksi pikkuruiskuun annostellun Atopican. Ei ole ainakaan vielä alkanut taistella vastaan. Heti sen jälkeen käytöksestä huomaa, että nyt ei kyllä mennyt suuhun mitään namia, mutta ei sit muuta. Ei oo yrjönnyt, ei ripannut, syö hyvin. Mahtavaa jos tää onnistuu!

      Pieniä karvattomia läikkiä on siellä täällä, kainalojen luona taas uudet. Ei niillä ole mitään tekemistä nuolemisen kanssa, ne tulee itekseen. Kunnes ehkä lakkaa tulemasta. Ja niin kaunis ja tiheä turkki kun tolla on muuten!

      Tykkää

      Vastaus
      • Sama se on Friedelläkin, sen _turkki_ on aivan priima. Tiheä, kiiltävä ja kaunis. Ainoa vaan, että tulee paikkoja, joissa _ei ole_ turkkia. Nimenomaan kainaloissa, reisien/polvien etuosassa ja takajalkojen edessä, kyljissä… Tulevat ihan omaan tahtiinsa ilman käsitettävissä olevaa syytä. Tosin just nyt tällä hetkellä on hitusen parempi tilanne, mutta kyllähän tuo vähän sieltä täältä itseään tahkoaa.

        Hyvä että Ilona on ottanut lääkkeensä nätisti, eikä ole tullut sivuvaikutuksia! Näiden kanssa sitä alkaa odottamaan, että jotakin sieltä kumminkin tulee, ja sitten suorastaan hämmästyy, jos joskus ei tulekaan kaikkea mahdollista! :-D Ongelmatonta jatkoa teille!!

        Tykkää

        Vastaus
  3. Sinähän olit paljon kiltimmin kuin minä. Tosin ei se auta oikein lekurilla taistella..

    Tykkää

    Vastaus
  4. Saila

     /  5 marraskuun, 2017

    Ilona <3 Pieni maansa myynyt tyttöpantteri.
    Pikaista paranemista ja sitten rauhallista kotielämää ilman lääkärikäyntejä!

    Tykkää

    Vastaus
  5. Pikaista paranemista rakas Ilona!

    Tykkää

    Vastaus
  6. Voi Iltsu pieni lääkärillä :) Hyvin kestetty ja toivottavasti on apua.

    Tykkää

    Vastaus
    • Mä en paljon lääkäreistä välitä. Hoitakoot hommansa jos kerta tykkäävät. Tää vielä puhdisti mun ”hammaskiven”kin eli pari rapsausta per puoli. En välittäny.

      Tykkää

      Vastaus
  7. Hyvin Henna muisti meidän Atopica-sitsyeissönin! :-D Onneksi Ilona ei järjestänyt moista show’ta, niin lääke pääsee vaikuttamaan ja parantamaan. <3 Tsemppejä!

    Tykkää

    Vastaus
  8. Ilona on kyllä niin ylemmällä tasolla ihmisiin nähden ettei mitään rajaa! Tappoilme hiottu huippuunsa.

    Piti ihan googlettaa Atopican hinta, hui kauhistus. Hieno juttu, että saat sen kuitenkin syötettyä (ja että se pysyy sisällä kissassa, matot ei tarvitse niin tyyriitä hoitoja) eikä sivuvaikutuksia ole tullut. Me pidetään peukkuja uudelle lääkekombolle! :)

    Tykkää

    Vastaus
    • Nyt jo kolmas aamu Atopicaa, eikä vieläkään mitään ikävyyksiä. Peukut tanassa silti edelleen! Oon uskaltanut levittää vaaleatkin matot taas lattialle:-D

      Tykkää

      Vastaus
  9. Toivottavasti nuo auttaa! :) Ja se aiheuttaja viimein selviäisi. :/

    Tykkää

    Vastaus
  10. Sofi ja Olga

     /  6 marraskuun, 2017

    Me peukutellaan Ilonen paranemiselle ihan kaikilla peukuilla!
    PS. Just tolleen lekurissa kuuluukin olla, hyvä Iltsu! t. Sofi

    Tykkää

    Vastaus
  11. Benun perikunta

     /  8 marraskuun, 2017

    Meillä on katsottu video jo monta kertaa, kun ei vain voi olla ihmettelemättä :)

    Tykkää

    Vastaus
  12. Ana

     /  8 marraskuun, 2017

    Kiitos peukuista, kai ne auttaakin kun ohimo paranee taas ihan nätisti!

    Jaha 600 000, se on sitten vain tästä blogista. Mehän oltiin ensin blogspotissa mutta sitten onneks joku sanoi wordpressistä. Kai meillä joku miljoona käyntiä saattaa olla yhteensä? Ois kyllä hienoa jos ite ehtisi huomata, milloin tuo seuraava pyöreä tulee täyteen, niin voisi juhlistaa. Tässä on nyt taas luistettu kaikesta Todella Tärkeästä, niinku vaikka Ilonan synttäristä.

    Lääkkeiden kanssa ihan hyvä. Atopica menee edelleen uskomattoman hyvin. Kortisonin jätin pois jo eilen, koska iho paranee niin hyvin. Sitten on vielä se Spot-on, siihen en ole vielä saanut värvättyä ketään avuksi. Sitä ei pysty yksinään laittamaan, tarvii 2 ihmistä.

    Tykkää

    Vastaus
  13. Hyvä ilona että otat lääkkeen hyvin ja olit kiltisti lääkärissä <3 Toivotaan nyt kovasti että iho paranee!

    Tykkää

    Vastaus
  14. Ilona, et haluis tulla opettaa pojille tota lääkärillä olemista? Ois kaikille helpompaa, jos ne ostais ton tollasen rentouden.

    Tykkää

    Vastaus
  15. Ilona, sähän oon ihan raivona ♥♥ Hassu, ihana ja vähän kyllä tuli säälikin toista, kun niin jännitää ♥

    Mä jään odottelemaan seuraavaa päivitystä ihon kunnosta tällä hetkellä. Onneksi on vakuutus.

    Tykkää

    Vastaus
  1. Ilo-na, nyt taas nimensä mukainen | Ilona ja Zetor

Kurrrr?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.