Ilonan ensikotiäippä

Hesarin luonto-Teema -numerosta löytyi pieni juttu Ilonan ensikodin Laurasta! Kuva suurenee klikkaamalla.

tässä on kuva lehden aukeamasta, Laura pitelee jotain pöllönpoikasta vasemmalla Korkeasaaren työvaatteet päällä ja teksti on oikealla

Sillä sipuli

Jätin sipulit työpäiväksi pöydälle, kun eihän kissat ole sellaisista kiinnostuneita.

Eipä.

kaksi kuvaa kevätsipulin raatoja lattialla

Loppuja etsitään vielä.

Zetorin syntymäkoti

Täällä! http://www.hs.fi/elama/art-2000005263213.html

EDIT: Lisään tähän nyt vielä tekstin, koska kaikki ei näe juttua. Kuvat jätin pois.

– – –

Anna von Hertzen HS

Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

Sanni ja Antti Harra vaihtoivat kerrostaloasunnon maatilaan, hankkivat eläimiä kanalaumasta Arvi-pässiin ja ryhtyivät elämään omavaraisemmin. Ainoastaan vuohien pitäminen on ollut Antille liikaa.

”MINUN pitäisi teurastaa tuo pian, mutta en tiedä, pystynkö”, maatalon emäntä Sanni Harra, 27, sanoo ja katsoo lem­peästi kierosilmäistä, mustaa lammastaan.

”Siitä on kasvanut niin ihana ja kesy.”

Aitauksessa seisova lammas tapittaa silmiin, kyhnyttää päätään aidan lankkujen välistä ja odottaa lisää rapsutuksia.

Kun karitsa syntyi keväällä, Harra jätti sen nimeämättä, koska uskoi sen helpottavan teurastamista.

”Kai minun on kohta pakko antaa sille nimi”, Sanni toteaa.

Lammas saanee jäädä siis jatkossakin määkimään perheen takapihalle. Se ei kuulunut alun perin suunnitelmiin, koska Harrojen perhe pyrkii elämään mahdollisimman omavaraisesti. Se tarkoittaa, että he pyrkivät kasvattamaan lautasilleen päätyvän lihan ja tulevaisuudessa myös ison osan syömistään vihanneksista itse.

Padasta pelastuneen lampaan vieressä rapsutuksia odottavat Allu ja Arvi. Lampaiden lisäksi Tampereen Teiskossa sijaitsevalla maatilalla asuu myös hevosia, kissoja, koiria ja kanoja.

Jos Sannin aviomiehelle Antti Harralle olisi kerrottu nuorempana, millaisessa eläintarhassa hän tulee asumaan, hänen olisi ollut vaikea uskoa sitä.

”Suunnittelin hankkivani korkeintaan yhden koiran tai kissan”, Antti, 29, naurahtaa.

VIELÄ viisi vuotta sitten Antti asui Tampereella kerrostalossa, jonka ikkunasta näkyi lampaiden sijaan asfalttia ja autoja. Antti lähti eräänä iltana oluelle baariin, jossa hän kohtasi Sannin. Ensisilmäyksellä rakastunut pari kantoi tavarat Sannin kerrostaloasuntoon ja alkoi elää normaalia nuorenparin arkea: aamulla töihin, kahville kavereiden kanssa ja illalla sohvalle tapittamaan televisiota.

Myös suunnitelmat olivat ne perinteiset: kihloihin ja rivitalokämppä Tampereen keskustan liepeiltä. Sanni löysi itsensä kuitenkin yhä useammin unelmoimasta jostakin aivan muusta. Työ asiakaspalvelussa maistui puulta, eikä arki tuntunut omannäköiseltä.

”Olimme haaveilleet Antin kanssa siitä, että ostaisimme joskus vanhempana kesämökin maalta. Ehdotin, että toteutetaan haave heti ja hankitaan rivitaloasunnon sijaan maatalo.”

Sannin haaveen taustalla oli kaipuu luontoon ja ekologisempaan elämään. Kun siihen yhdisti vielä lauman eläimiä, ajatus tuntui heti täysosumalta.

ANTTI pureskeli ehdotusta hetken ja suostui. Eläinrakas Antti oli kasvanut Kangasalan maalaispitäjässä, eikä vaimon idea tullut täysin puskista.

Sanni oli jo lapsesta lähtien pelastanut löytöeläimiä siihen tahtiin, että isää ja äitiä hirvitti. Kun parikymppinen Sanni otti suojiinsa kaksi kotia vailla olevaa neitokakadua, hän vältteli kertomasta asiasta vanhemmilleen. Jos isä kuuli puhelimessa sirkutusta, Sanni mutisi: ”taitaa tulla televisiosta se ääni…”

”Vanhempani ajattelivat, että elämäni olisi helpompaa, jos en aina haalisi elukoita”, Sanni sanoo.

Antti ja Sanni olivat juuri muuttaneet yhteen, kun Sanni ilmestyi kotiin kissa kainalossaan.

”Sanni oli laskettelemassa Rukalla, kun hän kuuli, että laskettelukaverin mies aikoo tappaa perheen ujon ja aran kissan. Sanni haki kissan kotimatkalla”, Antti muistelee.

Nyt tuo sama kissa tepastelee maatilan pihalla hiiriä kuikuillen. Siitä on tullut varsin läheisyydenkipeä ja rohkea.

HARRAT muuttivat kerrostalosta ensin maaseudulle Nokialle, mutta kun eläinkatras kasvoi, pihapiiri kävi ahtaaksi. Loppusijoituspaikka löytyi Teiskosta, josta Harrat ostivat viime vuonna yli 90-vuotiaan hirsitalon järven rannalta. Vesi pitää toistaiseksi lämmittää padassa ja tarpeet tehdä ulkohuussissa.

Mutta nyt kavioille, räpylöille, sorkille ja pienille varpaille on riittävästi tilaa. Pihamaalla eläinten keskellä tepastelee myös perheen tärkein tulokas, 1,5-vuotias Venla. ”Pot pot pot”, tyttö osaa jo matkia kanoja.

”En tiedä, oppiiko Venla ensin puhumaan vai määkimään”, Sanni pohtii huvittuneena.

Antti työskentelee päivät omassa, betonilattioita valavassa yrityksessään. Sanni hoitaa kotona Venlaa, eläimiä ja kasvimaata.

”Minä nämä eläimet halusinkin. Pidän todella paljon tästä työstä”, Sanni kertoo.

Hän tuntee olevansa henkisesti kotona, vaikka ekologinen elämä on usein kaukana idyllisestä autuudesta.

”Enimmäkseen työni on paskan lappaamista ja kurassa rämpimistä”, Sanni naurahtaa.

Milloin on jahdattava karannutta kukkoa, milloin painittava 70-kiloisen pässin kanssa.

Sanni on oppinut eläinten hoitoa kirjoista, internetistä ja kokeneilta harrastajilta. Metsästäjätuttava opetti puolestaan teurastamaan. Sannille on tärkeää, että teuraskuljetus on kahdeksan askelta saunan taakse.

”Olen eläinrakas, mutta syön lihaa. Haluan jo senkin takia tarjota eläimille hyvän elämän ja varmistaa, että niiden loppu on kivuton ja stressitön.”

Helppoa kotieläimen tappaminen ei Sannille ole. Ensimmäisellä kerralla hän ei pystynyt edes katsomaan, kuinka metsästäjätuttu löi kukolta tajun pois ja katkoi kaulan kirveellä.

”Seisoin nurkan takana sormet korvissa.”

Nykyään Sanni teurastaa kanat jo itse, vaikka helppoa se ei vieläkään ole.

Kova kokemus oli myös, kun kettu kävi syömässä vastikään hankitut ankanpoikaset.

ANTIN vastuulla maatilalla ovat rakennus- ja remonttityöt, mutta hän myös auttaa eläinten kanssa aina kun on tarvetta. Onpa Antti joutunut toimimaan jo karitsan kätilönäkin.

”Tältä uuhelta tulee jalka takapuolesta. Mitä minä teen?” Antti tekstasi keväällä vaimolleen, joka oli poissa kotoa. Karitsa putkahti kuitenkin lopulta turvallisesti maailmaan.

Myös Antti on oppinut arvostamaan omavaraisempaa elämää eri tavalla kuin ennen.

”Olen tutustunut Sannin kautta ruokateollisuuteen ja oppinut, kuinka sairasta lihantuotanto on. Liha on aivan eri makuista, kun eläin saa liikkua ja syödä kunnolla. Oma karitsapata on helkkarin hyvää.”

Ainoastaan vuohien pitäminen oli Antille liikaa. Isoegoiset sarvipäät karkailivat, puskivat viat­tomia koirien ulkoiluttajia ja kiusasivat lampaita.

”Sen jälkeen ne saivat lähteä. Myimme ne vuohitilalle.”

Antti ja Sanni ovat saaneet maaseudulla asuessaan myös uuden, yhteisen harrastuksen. Perheen isäntä juoksee usein iltaisin ulkohuussista kylpytakin liepeet lepattaen sisälle ja huutaa jo eteisessä, että mikä lintu pitää ”tällaista ääntä.”

”Sitten Antti imitoi varsin seikkaperäisesti lintua, jota hän on kuunnellut huussissa istuessaan. Olemme selvittäneet linnut internetin avulla”, Sanni sanoo.

ETENKIN Sannin isällä riitti aluksi sulattelemista, kun tytär päätti ryhtyä maatilan emännäksi. Eläintenpito oli isän mielestä yhtä kuin rahanmenoa, irtokarvaa, kuraa ja kakkaa.

”Mikäs helvetin poni tuolla nököttää”, isä totesi nähdessään ensimmäistä kertaa Poppa-ponin. Kukka- ja ryytimaan isä olisi korvannut mielellään nurmikolla ja hiekkaisen pihatien asfaltilla.

Mutta isäkin on pikkuhiljaa heltynyt. Harrojen kanat olivat koko kevään Sannin isällä hoidossa, koska kanalan rakentaminen oli vielä kesken. Kanat ja kukko nimeltä johtaja Tuura ovat jo hyvää pataa isän kanssa.

”Isä pitää tosi paljon kanojen munista”, Sanni sanoo.

Maatilan ja kotitalon kunnostaminen ovat vielä kesken, mutta Sanni toivoo, että perhe pystyisi tuottamaan tulevaisuudessa valtaosan kasviksista ja lihastaan itse. Kasvimaalla kasvaa jo nyt härkäpapuja ja porkkanoita, ja järvestä nousee ahventa.

Ruokakulttuurin professorin Johanna Mäkelän mukaan omavaraisempaa elämää tavoittelevia ihmisiä yhdistää usein kiinnostus ruoan alkuperään. Kun kasvattaa itse, tietää, mitä syö.

”Taustalla on myös pyrkimys kohti kestävämpää elämäntapaa, pois kertakäyttökulttuurista, ruokahävikistä ja ylenpalttisesta kulutuksesta.”

Vaikka omavarainen elämä on kohtuullisen harvinaista, suomalaiset eivät ole toki luopuneet ajatuksesta, että ruokaa saa muualtakin kuin kaupasta, Mäkelä sanoo.

Myös Harrat marjastavat, sienestävät ja kalastavat. Sanni opettelee parhaillaan luonnonkasvien hyödyntämistä ravintona. Ajatuksissa on myydä villiyrttejä ravintoloille.

”Esimerkiksi horsma on todella hyvän makuista, kun sen paistaa suolassa ja voissa ja laittaa pippuria päälle”, Sanni kertoo.

SAMALLA kun Harrat tekevät voikukista siirappia ja noukkivat nokkosia, heidän kaverinsa kurvaavat kaupungissa drive in -kaistalle noukkimaan juustohampurilaisia. Sanni ja Antti ovat kuitenkin tyytyväisiä näin.

”Kävin Venlan kanssa juuri neuvolassa Tampereella. Kaupungilla oli kiva käydä, mutta parasta oli päästä pian takaisin maalle. Asfaltti ei tunnu enää hyvältä jalkojen alla.”

Sannilla ja Antilla oli vastikään pitkästä aikaa viikonloppu kahdestaan, kun Venla meni isovanhemmille hoitoon. Kaverit houkuttelivat baariin, mutta kaksikko keksi parempaa tekemistä.

”Menimme soutelemaan järvelle. Aurinko laski, järvi oli tyyni ja ilta lämmin. Siitä vielä saunomaan. Ei sen parempaa ole”, Sanni toteaa.

Vaikka maatilan emännällä on jo eläimiä omiksi tarpeikseen, Sanni auttaa edelleen apua tarvitsevia eläimiä. Jaloissa pyörii sekarotuinen Lili-koira, joka oli aiemmassa elämässään katukoira Romaniassa. Arassa Lilissä on paimenkoiraa, mutta koiraparka pelkää lampaita.

Sanni kuuluu myös luonnonvaraisia siilejä hoitavaan siilirinkiin. Viimeksi hoitoon tuli siilinpoikanen, jonka emo kuoli auton alle. Siili sai nimekseen Sir Sämpylssön.

”Siileissä on tosi erilaisia persoonia. Jotkut ovat rentoja, mutta Sir Sämpylssön oli hirveän vihainen siili. Se tuhisi aina piikit pystyssä, kun sitä lähestyi”, Sanni kuvailee.

”Sehän oli vain hyvä juttu. Tsemppasin Sämpyä pysymään kiukkuisena, jotta kukaan ei kiusaa sitä vapaudessa. Päästimme sen luontoon toukokuussa.”

Miau

Olen lukenut vaikka kuinka monesta kissakirjasta, että aikuiset kissat ei juttele keskenään maukumalla. Juttelisivat kuulemma vain ihmiselle maukumalla. Höpöhöpö! Ainakin nää kaksi maukuu myös toisilleen. No, sikäli kun Ilonan pieniä ”i-i”:tä voi maukumiseksi sanoa, mutta maukaisun roolia se ”i!” tekee. Oikein hurjaksi kun menee, niin vieläpä ”i-uu!”.

Maukumista esiintyy varsinkin silloin kun misset pyytävät toisiaan juoksuralliin. Mutta myös muulloin käydään neuvotteluja maukumalla, esim. aiheesta saako koskea vai ei. Ja toki ihmisellekin mau’utaan.

Bonuksena piilokuva. Onko siinä kissa vai ei?

no on siinä Iltsu, jumpparomujen takana maastoutuneena

Kaksi kissaa ovella

Tulin kotiin. Kumpikin kissa juoksi ovelle vastaan! Ilonan kakkoja ei missään paitsi ehkä hiekkiksellä, ja jos oli, niin hyvä kakka oli. Ilona hyppäsi pesukoneen päälle odottamaan rapsutuksia. Ilona kehräsi rapsutellessani ja silitellessäni! Miten terve ja leppoisa kissa mulla taas onkin!

Kunnes huomasin kummassakin ohimossa ihon olevan rikki.

No. Nämä kaksi täällä nahistelevat eli voihan nuo punaiset olla Zetorinkin tekemiä. Mutta jos ei ole, sitten kyllä rasittaa lujaa. Olisiko muutama ihan terve päivä vuodessa jotenkin liikaa?! Nyt on koko kevät ollut jotain skeidaa: ihoa, silmää, penaalia ja massua vuoronperään. Enhän mä mihinkään ole menossa, tässä oon häntä kyttäämässä ja hoitamassa. Mutta silti.

vanha kuva, Ilona lojuu nättinä lattialla, katsoo pää kekassa kameraan

Messuilla käyty – hyvä Outlet tällä kertaa!

No niin, nyt on käyty messuilla bloggaajapassilla. Oliko erilaista? Oli se vähän. Tuli ehkä vähän velvollisuudentunnetta, että pitäisi tosiaan käydä katsomassa muutakin kuin ne kissat ja Outlet. Usein muuten tulee säästettyä jalkoja etukäteen, mutta nyt ei mennyt niin päin.

Kiinnosti ne eläinruokanäytteetkin, joita bloggaajat kuulemma saa. Oli yllättävän nihkeetä se. Kuulemma PrimaCat jakaa iloisesti, mutta nyt ei ollut paikalla. Royal Canin laittoi kolme pussia, ja Eläintarvike Sydänystävä pari raksunäytepussia. Zetor saa arvioida kunhan ehtii!

Tuttuja? P&P ihmisen kanssa tultiin ratikalla, mutta sitten ihminen hävisi, kun kävin vessassa. Koistisen Mari käveli pressitilassa vastaan seuraavaksi. Pepsin ja Maxin emäntä bongattiin pian, samoin Heronin ja Hupsuttamon. Naukulan Mamma oli eurooppalaiskissatiskillä töissä. Jonna oli mukana Ruusun, Liljan ja Jaden kanssa.

Katsoin tosiaan Eläinystäväni ihan hartaudella läpi. Yksi pupu oli kissoja isompi! Yhdellä pupulla oli samanlaiset valkoiset nenussa kuin Ilonalla :-D Skunkit oli ihmeellisiä, en ollut tietenkään koskaan ennen nähnyt koska harvapa noita Suomessa. Koira-alueellakin kuljeskelin, mutta aika nopsaan. Kissoja katselin enemmän. Ylläri.

nenussa valkoiset kuin Ilonalla, musta pupu muuten. Häkissä.

Pupu kuin Ilona!

OUTELET ON KUNNOLLINEN tänä vuonna! Viimeksi kävin siellä kaksi vuotta sitten, kun alue oli noin peukalonkynnen kokoinen. Nyt – hieno ylläri. Eihän mun pitänyt mitään ostaa, mutta ehkä vähän lipsahti. Tosin vain kosmetiikkaa; olisi siellä ollut elokuvia ja kirjojakin, mutta väistelin. Himmeen hintaisia kopiohajusteita. Nousee kysymys, jos ihan toimivaa eau de perfumea saa kuudella eurolla, miksi brändihajuvesistä pitää maksaa kymmeniä euroja? Ainehan tuntuu toimivan ihan samalla lailla.

Kädentaidot tuli myös katsottua. Pienoismalleja selasin sen verran, että sain ostettua Sailalle vähän ihanuuksia nukkekotiin.

Mitäs muuta. No, ruokaa ei tarvinnut ostaa, koska juggeri- ja leipänäytteitä oli sen verran reiteillä, että niillä pärjäili, plus tietysti pressihuoneen pikkuleivät ja kahvit nam. Hyvä näin, koska messuilla jonottaminen on ärsyttävää. Etenkin kun niitä huutavia kakar… pikkuenkeleitä on joka puolella.

Kun jalat loppui, kotiinlähtö läheni. Pepsi&Max emäntä lähti samassa kyydissä keskustaan, Hupsuttamon emännän kaappasin meille katsomaan Ilonaa ja Zetoria. Hyvin katsoi – taas leikittiin punaisella langalla niin ettei mitään rajaa. Ensimmäistä kertaa näin Ilonan ajelevan vieraan kengällä pitkin eteistä – melko tajunnaräjäyttäjä :-DDD Rrrrakastan Ilonaa muutenkin ihan hulluna, mutta varsinkin kun se tekee jotain ihan ei-ilonamaista, niin se vaan toimii ♥

kolme kuvaa kun Satu leikittää nuita langalla, ihmisestä tosin näkyy vain polvet, kissat keskellä

Lisää kuvia Hupsuttamon Sandralta:

Zetor selällään mun sylissä, täydellinen vauvakuva

Bebe!

ilona lähestyy kameraa

ilona musta istuu nätisti vihreällä matolla

zetor marssii kohti kameraa

ilona katsoo kameraan olkansa yli

zet ihan vaan poseeraa

zet ja ilo leikkii langalla

zet ja ilo leikkii langalla

zet ja ilo leikkii langalla

ilona väijyy eteisessä ettei kukaan vie hänen saalistaan eli vieraan kenkää

puolet ilonasta näkyy vieraan kengän takaa

a.k.a. Huolena & Murheena

Ilonan iho ei vaan ikinä tuu kuntoon :-( Meillä oli just äsken tämä ei-mistään-syystä tullut ohimoiho-ongelma, jossa eri alueet parantui ja paheni eri tahtiin. Saatiin noin kolmessa viikossa se selvitettyä, Ilona repi itse viimeisen ruven korvan vierestä, ja pari päivää siitä, eli noin eilen iho oli ehjä. Sekunnin. SAMANTIEN toisesta reunasta alkoi mennä huonoksi – silmän yläpuolelle ilmestyi turvotusta, ripset lähti, ilmaantui pari punaista pilkkua ja tänään alueelle on jostain tullut myös sinistä! Ei jumalauta tästä tuu mitään…

Huomenna sitten vissiin tohtorille taas. Kortisonit ja voidekin alkaa loppua. Hei Ilona Huolena Murheena, taksikyyti odottaa!

Järkyttävän suosion saanut messulippuarvonta

Liput on arvottu kahden osallistujan kesken. Kaisulle lähetän 2 lippua kotiin, Kibs on saanut pari sähköistä lippua. Onnea voittajille! Ja ehkäpä nähdään messuilla :)

kissat istuu ikkunalla ja tuijottaa ulos. Luntahan siellä

(meillä ei oikeasti enää ole lunta – vanha kuva)

Messuja kohti

*Arvonnan tulokset*

Käytiin tuolla Royal Caninella Eläinystäväni-messujen esileikityksessä. Kiitos tarjoiluista, kasseista ja pläjäyksistä heille! Lähdettiin sieltä sitten Penan ja Punkun emännän kanssa taxicäbillä meille. Kuski alkoi perillä valittaa, että niin painoa kerryttää ajohomma, x vuodessa tullut 15 kg lisää. Maltoin olla ehdottamatta, että painonhallinnallisesti voisi nostaa edes pertsansa penkistä auttaakseen isoja kantamuksia raijaavia keski-ikäisiä asiakkaita, mutta tunnetusti älyttömän hyvin käyttäytyvänä (läppä kännis, vitsivitsi) henkilönä en pystynyt. Joskus pitäisi vaan kovettaa sydämensä ja paukauttaa silloin kun sauma on. Taksikuskit – monenlaisia niitäkin on, mutta dorkat jää mieleen!

Eläinystäväni-tapahtuma siis Messukeskuksessa la-su 22.-23.4. Samalla lipulla kaikenlaista: Lapsi, Kädentaito, Eläinystäväni, Model Expo, OutletExpo. Voisin tässä arpoo yhdelle henkilölle kaksi lippua, eli joku ja sen kaveri voisivat tulla messuille vapailla läpyillä. Voi osallistua kisaan kommentoimalla tähän postaukseen 16.4. mennessä, mutta edellytyksenä on, että on aiemmin kommentoinut tähän blogiin. Sen näkee helposti, koska ekaa kertaa kommentoivat jää haaviin. Haha! Selvitellään ne liveosoitteet jne. sitten, eli muista jättää joku järkevä kontaktiosoite.

Zetor hassu ilme naamassa koska pyydystää huiskaa huopakopassa.

Eihän mun tartte lähtee messuille?!

Annoinkohan Ilonalle väärän nimen?

Jo mä ajattelin, kun Ilona ei hypännyt pesukoneen päälle kotiin tullessani. Se on niin selvä merkki jo nykyään: kaikki hyvin, jos hyppää. Jokin ei hyvin, jos ei hyppää. Siispä odottelemaan lisäinfoja. Ja bingo: pepunpesua. Eli kaksi viikkoa kokeilemani lisäraksut (Zetorin, mutta Ilona tykkää niistä) z/d:n jatkeeksi on siis alkaneet olla huonoksi iholle. Kuten melkein kaikki muukin.

No, pepusta oli vasta vähän nuoltu karvaa pois ja ohimolla oli yksi ihon rikkonut raapaisu. Onneksi meillä on tätä kotiapteekkia, eli lunttasin vanhasta vetskun mailista kortisonin annostuksen sekä puhdistin ja voitelin huonot kohdat. Kauluriahan siitä tuli, mutta vain puoli tuntia, ja veikkaan, että vain iltaisin. Kortisoni vie kutitusta pois.

Nyt pääsen sitten taas vahtimaan sukkana Zetorin kuppia. Kyllä ois niin helppoa, kun olis kaksi kaikkiruokaista. Vaan kun ei. Onneks on edes kaksi mukavaa, nättiä ja rakasta :-)

Ilona pesee rintaansa etutassu nätisti koukussa