PIKKUMUSTA (Musta) r.i.p. 15.4.2013

musta

Kaunottaremme. Suru :-(

Pikkumusta Flickrissa

Mersu ja Pikkumusta

Mustan tarina by Zepa 21.7.07

Siitä taisi olla sanomalehdissäkin keväällä 2004… no, ainakin kissapiireissä tiedettiin Helsingissä tapahtunut Hesyn S.O.S.-tason kissojen huostaanotto. Yhdellä ihmisellä 40 kissaa, ei tietenkään mikään miljonääri ja ylävintiltäkin puuttui pätkä, eli kissojen hoito oli ollut koko ajan mitä sattuu. Tietenkään kissoja ei ollut myöskään leikattu, joten ne pääsivät lisääntymään kaikki keskenään miten huvittaa. Tämmöistä eläinrakkautta ja arjen lahjakkuutta. Tämä yhden ihmisen virheitä muut sitten korjaavat vuosia, alkaen siitä että Hesyn kissatalo täyttyi näistä onnettomista.

Kun Harmaa oli tullut luokseni keväällä 2003, vasta syksyllä 2004 aloin olla varma siitä, että saan kaksikin kissaa pysymään hengissä täällä suht onnellisina. Ja Harmaa kaipasi kissakaveria, ihan tosissaan! Matka siis Hesylle taas, lokakuussa 2004.

Kopeissa oli edelleen paljon kevään katastrofin tuloksia, mm. kaksi nättiä mustavalkoista tyttökissaa, jotka olivat hyvin ujoja. Niistä en päässyt yli enkä ympäri. Toinen, joka ei ollut ihan niin ujo kuin siskonsa, antoi hetkeksi aikaa ottaa syliinkin – ei mitenkään rentona, mutta antoipa kuitenkin. Sain jutella kopissa kisujen kanssa, juteltiin ja kateltiin pitkään. Ja viikon päästä uudestaan. Varmistuin siitä, että mustavakoinen neiti rusinanenä, ikä ehkä noin 2 v, lähtisi mukaan.

Tehtiin se tekstiilien vaihto, toin kotoa Harmaan makuualusen mustalle kissalle, ja kuljetin Harmaalle kotiin neidin makuualustan. Harmaan ilme oli pitkään vähintään katsomisen arvoinen. Näin siinä ainakin hämmennystä ja mieluusti kuvittelen nähneeni myöskin toivoa.

Rätit tekivät taikojaan viikon, ja sitten kävin hakemassa mustan kissani kotiin.

Kotona tein Hesyn ohjeiden mukaan: vein kopan vessaan ja avasin kopan oven kohti hiekkalaatikkojen sijaintia, jolloin kisu ymmärtäisi heti toisen tärkeistä asioista (toinen olisi tietty ruokakuppien sijainti). Harmaa tuli varovasti hiipien katsomaan mitä kopassa oli. Musta kyhjötti kopan perällä pienenä, eikä aikonut ikinä enää liikahtaa mihinkään. Harmaa haisteli epäuskoisena, katsoi minuun (”Kissa??!! Mulle kissa?!”), kierteli koppaa, haisteli lisää. Meni varmaan puoli tuntia tai tunti, Musta ei tullut ulos. Avasin kopan lopulta ja vein Mustan katsomaan ruokakuppeja. Sitä ei edelleenkään kiinnostanut muu kuin päästä seinänvieriä myöten koppaan takaisin tai.. jonnekin.. ja tällä kertaa siis naulakon alle litteäksi piiloon. Jo samana päivänä kisu löysi pari paikkaa jonne pääsi litteäksi, ja piiloisia paikkoja se mieluusti käyttikin hyväkseen pitkään.

1p.jpg

Harmaa oli herrasmies koko ajan. Se oli vain läsnä ja näytti rennolla olollaan Mustalle, että tää ihmisjuttu on ihan hyvä, ei ole mitään pelättävää, ruokaa ja rapsutusta kyllä tulee. Parissa kuukaudessa Musta oli jo alkanut nukkua tyynyllä pöydän alla, ei siis tarvinnut enää maailman pienintä ja litteintä koloa turvakseen. Syliin ottaminen oli yksi treenattavista asioista, se ei ollut tytölle alunperin tuttua ollenkaan mutta päivittäisellä pikkukertauksella – edelleen tehdään! – se tuli tutummaksi.

Musta oli ja on hirmu kiltti. Se ei käy käsiksi ihmiseen vaikka ei tykkäisikään jostain (kuten lääkinnästä tai pesusta), vaan pyrkii vain raivokkaasti pois tapahtumapaikalta. Toiselle kissalle Musta kuitenkin osaa ja viitsii näyttää rajat, tästä muistona arpi Harmaan nenussa.

Pikkuhiljaa Musta alkoi merkata huonekaluja puskemalla. Pitkään sain odottaa myös ensimmäistä kehräystä. Se oli jo iso voitto! Kehräyksen sai täysinäinen ruokakuppi.

Luovutuspapereista näin, että Hesylle tullessaan Musta oli odottanut pentuja, joista toinen oli syntynyt kuolleena ja toinen oli sittemmin jatkanut matkaa uuteen kotiin. Musta oli tietenkin steriloitu Hesyllä, ja sen korvista oli häädetty punkit. Mutta korvia ei oltu hoidettu kunnolla loppuun saakka – paljon kissoja huollettavina, tiedän – joten mustaa möhnää valui vielä kuukausia, vaikka käytin kissaa lääkärillä useampaan kertaan. Vasta kun Vallilan eläinlääkäriaseman vetsku määräsi intervallilääkityksen hiivaa vastaan, ongelmasta on päästy. Ja korvarumba kesti meidänkin osalta siis kaksi vuotta, paitsi Mustan osaltahan sama ongelma oli jatkunut koko hänen ikänsä koska hoitoa ei ollut järjestynyt. Pieni parka!

ihanapik_400.jpg

Kissapitoisen historiansa ansiosta Musta ei myöskään ymmärtänyt ihmisjuttuja. Siinä kun tavallista kissaa voi silittää aina kun se kulkee ohi, Musta väistää tällaisia yrityksiä vieläkin. Nostelu ylipäätään ei vieläkään tuota rentoja elämyksiä, päinvastoin. Syliin joutuminen on vähintään kiusallista. Mutta paljon on edistyttykin: suupielistä siirtyy käteeni innokkaasti feromoneja joka aamu, rapsutukset on hyviä juttuja, jopa ihmisen kasvot saa tulla lähelle ilman että pelottaa. Ihmisen peti on myös hieno paikka, siellä kaikki pelottaa vähemmän. Voi kelliä ja antaa ihmisen leikkiä tassuilla, voi ottaa vastaan piiiitkiäkin silityksiä ja monenlaisia rapsutuksia… onpa Musta jopa puskenut mua pariin kertaan petissä!

2.jpg

Kahdesti on tapahtunut myös se uskomaton asia, että Musta on hypännyt syliini kun olen ollut tuolissa katselemassa teeveetä. Toinen kerta tapahtui muuten vain, toiseen innoitti kanapatonki :-) Tietenkään syliin ei ole jääty, olisiko kolmisen minuuttia ollut hurja maksimi. Mutta hypätty on!

Nyt Musta on ollut meidän kanssa täällä melkein kolme vuotta. Jos voisin olla enemmän kissojen kanssa täällä kotona, Musta kesyyntyisi lisääkin nopeasti – huomaan sen loma-aikoina. Mutta muuten ollaan nyt varmaan niin pitkällä kuin Mustan urbanisoinnissa päästään. Se ei enää pakene käden alta muuten kuin lattialla, ja kaikkiaan se uskaltaa olla hyvinkin niin kuin kotonaan. Olen pariin kertaan havainnut jopa pätkän huumorintajua, sekä suhteessa minuun että varsinkin suhteessa toisen kissaan.

Mustan tassutyöskentely oli huippunopsaa lelujen kanssa. Viime kuukaisinaan hän myös innostui kovasti iPadin kissoille tarkoitetuista peleistä.

(päivitys 14.5.2014: Mustalla todettiin perussairautena munuaisten vajaatoiminta, jonka kanssa hän eli monta vuotta. Muitakin sairauksia oli, vuoroin mitäkin. Kaikki hoidettiin. Mutta kun tyttö ei syönyt juuri mitään moneen päivään eikä hypännyt enää petiini illalla, piti lähteä lääkärille taas. Vatsasta löydettiin kasvain ja typy oli laihtunut tosi paljon. Eutanasia toteutettiin heti. Mikään muu ei olisi ollut viisasta eikä arvokasta.)

MUSTA r.i.p. 15.4.2013

kaunotar2.jpg

helmikuu2008.jpg

Jätä kommentti

5 kommenttia

  1. johanna

     /  toukokuu 7, 2013

    …nyyh. Nyt sentään kissojen taivaassa. Mukava kissa ja monet naurut sain tätä lukiessani.

    Vastaa
  2. Perdita

     /  tammikuu 9, 2014

    Musta oli kyllä iiiiso persona.

    Vastaa
  3. Kyllä. Iso ikävä tulee heti kun alkaa ajatella.

    Vastaa
  1. Lähellä | Laua ääres
  2. Kymmenen vuotta kissablogia | Ilona ja Zetor

Kurrrr?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: