Ei hyviä uutisia

Ihminen täällä. Ei hyviä uutisia.

Mustalla havaittiin huonoennusteinen kasvain massussa. Kun pohjalla oli myös tämä vanha munuaisten vajaatoiminta, päätettiin ettei lastata tytölle enempää ”hoitoja” kun lopputulos on kuitenkin selvä. Meidän rakas typykkä sai eutanasian tänään.

Suru.

musta kissa ja tähtikoriste

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Jätä kommentti

86 kommenttia

  1. Benun perikunta

     /  15 huhtikuun, 2013

    Voi rakkaat… Itkemme kanssanne. Musta ei unohdu koskaan.

    Tykkää

    Vastaus
  2. Marjut

     /  15 huhtikuun, 2013

    Voi ei. Olen tosi pahoillani. :(

    Tykkää

    Vastaus
  3. suvi

     /  15 huhtikuun, 2013

    Voi kurjuus. Voimia teille.

    Tykkää

    Vastaus
  4. Voi eieiei! Itku täälläkin silmässä myötätunnosta :'( Itselläkin yhä niin tuoreessa muistissa Juuson lähtö… Mutta se täytyy kyllä siltikin sanoa, että hetkeäkään en ole päätöstäni katunut, en hetkeäkään. Se oli oikein, ainut mitä siinä tilanteessa ystävän eteen voi enää tehdä, vaikka se itselle tekeekin niin loputtoman kipeää :( Mutta aika tekee tehtävänsä ja päivä päivältä, viikko viikolta käy helpommaksi jo haikeana hymyillä yhteisille muistoille. Ehkäpä nuo nyt yhdessä kirmaavat kivuista ja sairauksista vapaina sateenkaarisillalla… Vaikkei kumpikaan kyllä tosin tainnut olla mitenkään erityisen ’kirmailevaista’ tyyppiä! Mutta tämän höpötyksen tarkoitus on siis kaikessa sekavuudessaan kertoa, että olen todella pahoillani tapahtuneesta ja otan osaa. Voimia sinne!

    Tykkää

    Vastaus
  5. lissu

     /  15 huhtikuun, 2013

    Otan osaa!

    Tykkää

    Vastaus
  6. Voi ei. Otan osaa. Me sytyttää kynttilä catiolla. ;(

    Tykkää

    Vastaus
  7. Zepa

     /  15 huhtikuun, 2013

    Kiitos teille. Onhan tää aika hanurista, mutta sen tietää kun alkaa lemmikkien kaa, joskus tulee se päivä. Pitää nyt tarkkailla osaako hra H elää ainoana kissana vai pitääkö harkita perheenlisäystä. Katellaan, ei voi vielä tietää.

    Mustalla on onneksi kaikki hyvin nyt.

    Tykkää

    Vastaus
  8. voi surku. osanottoni ja jaksamista sinulle. näin on varmasti parasta.

    Tykkää

    Vastaus
  9. Voi Mustaa :'( Viime aikoina hävinnyt aivan liikaa kissatuttavuuksia vihreimmille metsästysmaille. Jaksamisia sinne!

    Tykkää

    Vastaus
  10. Voi ei. Voi ei. :( Lämmin osanotto täältäkin, myös Harmaalle. <3 En osaa muuta sanoa.

    Tykkää

    Vastaus
  11. Voi ei! :'( Kuulin suru-uutisen Katrilta. Otan osaa. Voimia, Zepa!

    Tykkää

    Vastaus
  12. Voi surkeutta! Voi surkeuden surkeutta! Osanotto! :,(

    Nuo on niitä asioita, jotka vain on tehtävä aikanaan. Ei se silti siitä asiasta sen helpompaa tee. Voimia ja jaksamista!

    Tykkää

    Vastaus
  13. Zepa

     /  15 huhtikuun, 2013

    Kiitos. Mutta huomaatteko… kissablogiyhteisö. Hieno asia. Ei tarvi surra yksin, kaikki tietää mistä on kyse. Sosiaalisen median eittämättömiä etuja.

    herra Harmaa nukkuu. Huomenna alkaa tarkkailu…

    Tykkää

    Vastaus
  14. Lämmin osanotto suureen suruunne koko meidän porukalta, Musta jää muistoihin <3

    Tykkää

    Vastaus
  15. Osanottomme, ihminen ja herra Harmaa.

    Tykkää

    Vastaus
  16. Voi ei! Kauheata! Ikävä… Suru.

    Toisaalta se on kai hyvä olla kisu tai koira tai mikä tahansa rakastettu kotieläin, koska silloin ihminen voi antaa meille viimeisen lahjan. Emännällä on entuudestaan kaksi pikku-koiraa koirataivaassa, ja niillä on kuulemma tosi hyvä olla siellä. Jaksamista teille!

    Tykkää

    Vastaus
  17. Itku pääsi, ei voi mitään. Osanotto ja tassuhaleja teille, Zepa ja hra Harmaa.

    Tykkää

    Vastaus
  18. Zepa

     /  15 huhtikuun, 2013

    Kiitos tosi paljon. Täällä on nenäliinat tiukasti käytössä vaikken edes tajua kunnolla vielä. Vaikka olin mukana ihan loppuun asti.

    Tykkää

    Vastaus
  19. Voi surku. :(
    Lämpimät osanotot ja halirutistus!

    Tykkää

    Vastaus
  20. Lisäyksenä vielä: Meillä aikanaan jäljelle jäänyt kissa oli viikon verran vuoroin flegmaattinen ja vuoroin vähän agressiivinen. Sen jälkeen se alkoi normalisoitua ja mukautui siihen, ettei kaveria enää ollut. Kissat taitaa selvitä nopeammin kuin me ihmiset.

    Tykkää

    Vastaus
  21. Otan osaa suureen suruunne. Lemmikkien kanssa on tosiaankin näin, että tietää niiden lähtevän jossain vaiheessa. (Tai jos itse kuolee ensin, niin sitten on huoli siitä miten lemmikkien käy!) Se on niin surullista, vaikka sen tietääkin että me kaikki täältä lähdetään. Peto varmaan esittelee Mustalle nyt paikkoja. Olette ajatuksissani <3

    Tykkää

    Vastaus
  22. Saara ja kolmen kopla

     /  15 huhtikuun, 2013

    Osanottoni, vaikka Mustan tunsi vain blogin välityksellä, tuntui se aivan tutulta kissalta. Mustan muisto elää minun ja varmasti muiden lukijoiden mielessä aina. Voimia ihmiselle ja Harmaalle.

    Tykkää

    Vastaus
  23. Voi ei, syvimmät osaanottoni ! Tätä uutista en osannut odottaa, kyyneleiden keskeltä tätä tavailen.

    Paljon voimia Zepa sulle ja Harmaalle paljon rapsuja. Mustaa tulee ikävä täälläkin <3

    Tykkää

    Vastaus
  24. Lämmin osanotto ja voimia!

    Tykkää

    Vastaus
  25. Zepa

     /  15 huhtikuun, 2013

    Kiitos niin paljon teille kaikille. Silmät hikoilee. Paljon.

    Tykkää

    Vastaus
  26. Otan osaa suruunne! Tiedän tasan miten vaikealta tuntuu. Voimia ja lämpimät halit, vaikkei tunneta kuin blogin välityksellä. Monet kerrat olen nauranut Mustan ja Harmaan kommenteille. Ikävä jää Mustaa.

    Tykkää

    Vastaus
  27. Jos olisimme parempia tuttuja, toimisin tässä kohtaa kuten muulloinkin surun kohdatessa: toisin surutaloon ruokaa ja keittäisin kahvit, istuisin seurana ja katsoisin ettei surija näänny.
    Musta pehmitti kovemmankin luun, kiitos kisun elämän jakamisesta.

    Tykkää

    Vastaus
  28. Pauliina & Naava

     /  15 huhtikuun, 2013

    Löysin tän blogin vasta tänä vuonna, mutta oon kahlannut melkein kaikki vanhatkin postaukset läpi. Niistä on ollut paljon hauskuutta erinäisiä ylimääräisiä hetkiä täyttämään. Mulla oli aivan Mustan näköinen ja ehkä oloinenkin tyttökissa viime kesään saakka. Sitten sen aika tuli täyteen, munuaisvikaa silläkin ja kaikkea. Mukana olin loppuun asti. Säädyllisen suruajan pidin kunnes noin 3 viikkoa sitten tuli uusi pentu eläinsuojeluyhdistykseltä. Kodissa on taas kissa. Pitkään harkitsin pennun nimeksi Harmaata, koska se on harmaa, mutta lopulta siitä tuli Naava. Kaikki muu oleellinen onkin jo sanottu ylläolevissa kommenteissa. Jaksamista ja voimia.

    Tykkää

    Vastaus
  29. On aina pysäyttävää lukea blogikissat poismenosta. Tuntuu jotenkin, että ”meidän yhteinen kissa” on menetetty. Jaksamista sinulle ja Harmaalle haleja.

    Tykkää

    Vastaus
  30. Mau

     /  15 huhtikuun, 2013

    Voima haleja ja purinoita, Sydämeen jäi tassun jälki.

    Tykkää

    Vastaus
  31. Musta elää muistoissa ja kulkee aina sydämissä mukana. Otamme osaa koko porukan voimin! Halauksia ja rapsutuksia.

    Tykkää

    Vastaus
  32. Zepa

     /  15 huhtikuun, 2013

    Ollaan tosi kiitollisia teidän kaikkien kommenteista. On jaettu paljon iloja teidän kanssa, nyt jaetaan myös surua. Aina paree näin kuin ihan vaan yksinään. Kiitos.

    Tykkää

    Vastaus
  33. Miitu & Turu Murre ja Maisa

     /  15 huhtikuun, 2013

    Lämmin osanotto suruun, herra Harmaalle rapsutuksia <3

    Tykkää

    Vastaus
  34. Voi suru! .Otan osaa. Hyvää vointia ihmiselle ja harmaalle.

    Tykkää

    Vastaus
  35. Voi miten surullisia uutisia, lämmin osanottoni teille!! Muutaman vuoden teidän blogia seuranneena alkoi Musta-neiti tuntua jo ihan tutulta kissalta. Samalla muistuivat mieleeni noin vuoden takaiset tapahtumat, kun meidän myös mustaturkkinen, lempeä Anton-herra meni munuaisvaivojen seurauksena kissojen taivaaseen.

    Mutta niin paljon kauniita muistoja jää näistä ihanista kissoista meille ihmisille, ne eivät katoa koskaan!

    Tykkää

    Vastaus
  36. Tanja

     /  15 huhtikuun, 2013

    Itku tuli. Ihan puskien takaa tuli tämä uutinen. Zepa ja Harmaa, teille jaksamista. Otan osaa suruunne. RIP Musta.

    Tykkää

    Vastaus
  37. Voi itku! Me otetaan osaa suruunne Zepa ja Harmaa ja toivotetaan Musta-neidille hyvää matkaa sateenkaarisillalle. <3 :'(

    Tykkää

    Vastaus
  38. voi että! Olen vasta vähän aikaa seurannut Mustan ja Harmaan seikkailuja, mutta ehdin jo kiintyä kumpaakin! Otan osaa! :(

    Tykkää

    Vastaus
  39. Tämä oli kurja uutinen eikä kyyneleitä voi estää. Mustaa tulee nyt ikävä. Voimia sinulle.

    Tykkää

    Vastaus
  40. Zepa

     /  16 huhtikuun, 2013

    Kauniit sananne ja tukenne tulee tarpeeseen. Paljon kiitoksia. Nyt kello on viisi aamulla, heräsin toisen kerran ja hra Harmaa tuli nyt petiini jatkamaan aamua kohti. Vasemmalla puolellani, koska oikea puoli oli Mustan. :’-]

    Tykkää

    Vastaus
  41. Erja ja karvakansalaiset

     /  16 huhtikuun, 2013

    Osanottomme, Mustalla oli hyvä elämä ja rakastava koti ja nyt on tytöllä hyvä olla. Itkuttaa, niin kovin mieluusti seurasin kuulumisia. Harmaa, muista nyt pitää Zihmistä hyvänä. Voimia molemmille lähettävät Erja ja kissat Muska ja Olli.

    Tykkää

    Vastaus
  42. Osanottomme.
    Elämä on luopumista, ja se tekee kipeää. Lohdutuksia ja silityksiä.

    Tykkää

    Vastaus
  43. Otamme osaa. Musta on jättänyt jäljen sydämiimme ♥ Iso halaus ja paljon rapsutuksia Harmaalle.

    Tykkää

    Vastaus
  44. Voi ei!!
    Paljon jaksamista suruun Zepalle ja Harmaalle!
    Näinhän se on, että lemmikit poistuvat aikanaan.

    Taidan vähän halailla omaa mustaa ja värillisiä.
    Kun koskaan ei tiedä…

    Tykkää

    Vastaus
  45. Kiitos. Onhan tämä aikamoisen raskasta. Vaikka on käyty läpi ennenkin, eikähän tämä ihan yllätyksenä tullut. Se munuaisten vajaatoiminta olisi viimeistään vienyt tytön lähivuosina, nyt ei tarvinnut kärsiä niitä juttuja.

    Mietin myöhemmin mitä meidän blogielämälle tapahtuu.

    Tykkää

    Vastaus
  46. Osanotto suruun; karvaisesta kaverista on kamala luopua ;(

    Tykkää

    Vastaus
  47. Surullista :( Voimia!!!!

    Tykkää

    Vastaus
  48. Jutta ja Simmel

     /  16 huhtikuun, 2013

    Oi ei, pahalta tuntuu täälläkin, vaikken ikinä mustaa livenä tavannutkaan. Teidän blogi oli muutama vuosi sitten ensimmäinen kissuuden maailmaan johdatellut lukemistoni, kun itse pelastin sopeutumisvaikeuksien vuoksi piikillä uhatun Simmelin itselleni. Meilläkin on ollut omat hankaluutemme, mutta nykyään yhteiselo on kohtalaisen harmonista. Teidän suosittelemana päädyttiin käyttämään myös Vallilan vetskuja ja kaikki kaverinikin tietävät keitä Musta ja Harmaa ovat, kun niin paljon teistä olen puhunut.

    Tsemppiä Zepa ja Harmaa uuteen elämäntilanteeseen!

    Tykkää

    Vastaus
  49. Anne

     /  16 huhtikuun, 2013

    Syvin osanottoni. Rapsutuksia Harmaalle ja voimahali sinulle. <3

    Tykkää

    Vastaus
  50. Voi suru, voimia sinne! Tämä on lemmikin pitämisen ainoa huono puoli.

    Tykkää

    Vastaus
  51. Voi mikä suru-uutinen! Lämmin osanotto <3

    Tykkää

    Vastaus
  52. Voi ei! Itkun tirahdus täältä Indonesian Hiekkakikkareelta. Hengessä mukana ja tsempit miulta ja miun kissalaumalta. :(

    Tykkää

    Vastaus
  53. Voi ei! Voimia Zepalle ja Harmaalle suruun ja tyhjyyteen. ♥ Yksi meidän kissoista on poissa.

    Tykkää

    Vastaus
  54. Hyvää matkaa, kaunis Musta-tyttö <3

    Päätöksesi säästi varmasti tyttöä paljolta. Toivotan voimia suruun. Harmaa osannee lohduttaa siinä, mitä eivät sanat tavoita.

    Tykkää

    Vastaus
  55. Oi voi, mikä uutinen täällä oli. :(
    Surullista, mutta varmaankin tässä tilanteessa paras ratkaisu niin ei tarvitse Mustan kärsiä.

    Älä kuitenkaan vaan lopeta tätä kissablogia. Osaat kirjoittaa niin kivasti, että on ollut mukava lukea teidän juttuja. Kiinnostaa tietää jatkossakin mitä Harmaalle kuuluu.

    Tykkää

    Vastaus
  56. On upeaa huomata, miten montaa ihmistä arka pieni musta kissatyttö on koskettanut. Kiitos teille hyvin, hyvin paljon.

    Tykkää

    Vastaus
  57. Satukissa

     /  16 huhtikuun, 2013

    Voi pientä Mustaa…onneksi oli nenäliina käden ulottuvilla, kyyneleet alkoivat kummasti valua, vaikka olette ’vain’ blogituttuja. Ratkaisu oli varmasti oikea, vaikka taatusti vaikea. Voimia sinulle paljon ja herra Harmaalle rapsutuksia. Meidän, öh, siis tyttäreni Nemi-neiti lähettää puskuja teille molemmille.

    Tykkää

    Vastaus
  58. Täällä myös tuntematon blogin lukija ottaa osaa suruun, kun oma kissa kehrää tyytyväisenä sylissä. Päätös on ollut raskas, mutta armelias. Voimia ja kehräyksiä.

    Tykkää

    Vastaus
  59. Nimetön

     /  16 huhtikuun, 2013

    Voi surku! Pitkään teidän blogia seuranneena, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa kommentoimassa, otan osaa kissakaverin menetyksen johdosta. Nämä ovat vaikeita päätöksiä, mutta kuitenkin niin oikeita. Oma mustavalkoiseni lähti parempaan paikkaan jo 3,5 vuotta sitten, mutta edelleen palaa usein mieleen. Näin ne vain jättävät lähtemättömän vaikutuksen meihin.

    Tykkää

    Vastaus
  60. On tosi vaikea käsittää, että Mustaa ei enää ole. Yritän ajatella sitä, mutta jotenkin se ei vaan mene perille. Vielä.

    Tykkää

    Vastaus
  61. Nimetön

     /  16 huhtikuun, 2013

    Olin puoli vuotta sitten samassa tilanteessa. Niin pieni ja hento elämä, niin tärkeä.

    On ollut ilo lukea blogia, Musta elää ajatuksissamme.

    Tykkää

    Vastaus
  62. Voin vain kuvitella miten vaikeaa on. Tulee kyllä ikävä mustaa, vaikka vain blogin kautta tunsinkin. Jaksamista ja osaanottoni.

    Tykkää

    Vastaus
  63. Kiitos. Meillä on täällä varsin omituinen ja kaipauksentäyteinen olo ilman Mustaa – tai mulla on, Harmaa ei ole huomannut mitään uutta… Vaihdettiin jo twitter-tilin omistaja. Blogin kohtalo saa ratketa aikanaan. Jatkaisiko herra Harmaa tätä yksin. Ehkä. Päätetään myöhemmin, ei ole kiire.

    Tykkää

    Vastaus
  64. Meja

     /  17 huhtikuun, 2013

    Otan osaa. Mustalle hyvää matkaa sateenkaarisillalle. Itku tuli kyllä Mustan puolesta, pari vuotta ehdin blogista kissamaisuuksia seurata ja niitä olisi hänelle vielä paljon lisää toivonut.

    Tykkää

    Vastaus
  65. -kummitus-

     /  17 huhtikuun, 2013

    Olen pahoillani, otan osaa. Musta sai hyvän ja hienon elämän kanssanne.

    Tykkää

    Vastaus
  66. Esitinkin jo osanottoni. Nyt kiitän blogistia. Tämän hienon blogin ansiosta meillä asuu nyt kaksi sijaiskissaa. Tuttu opiskelija lähti kolmeksi kuukaudeksi Lontooseen ja Miska ja Kaino tarvitsivat kodin. Tai eihän kissat ole sijais, vaan minä olen niille sijaisihminen. M & K -blogista Lontoossa asuva saa tuntumaa söpöliineihinsä. Voi heitä tietysti muutkin ihailla: http://miskajakaino.wordpress.com/
    Suuri Kiitos Mustan ja Harmaan kirjoittajalle!

    Tykkää

    Vastaus
  67. Liina, kiitos sinulle kun olet auttanut kissoja ja tarjonnut kodin.

    Kiitän myös teitä muita kauniista sanoista. Musta ja Harmaa on luonteeltaan niin kovin erilaisia, että Mustan poistuminen tosiaan jättää aukon. Kuin puolet kodista olisi kadonnut. Typykän kauneutta ja varovaista otetta elämään kaipaan tosi paljon.

    Tykkää

    Vastaus
  68. Eiiii! Voi itku! Niin kun te yrititte ja välillä näytti oikein hyvälle. :( Vaan niin ikävä kun meillä jälkeen jääneillä onkin, Mustalla on nyt hyvä olla. Tyhmää tää silti on. *pöh*

    Tykkää

    Vastaus
  69. :'( VOI EI! Osanotto. Meillä loppui hyvä mieli tähän ja suru tuli kylään tännekin. Kamulle hyvää matkaa tähtitaivaalle, muistahan vilkutella välillä pekepojillekin, varsinkin pimeinä talviöinä! Niisk.

    Tykkää

    Vastaus
  70. Otan osaa menetykseesi olen 3vuotta kulkenut ja lukenut blogiasi ja kulkenut sen kautta kaikkiin kissa blogeihin.Meillä on varmasti kohta edessä sama raskas päätös 18vuotiaamme kohdalla mutta vielä otamme päivän kerrallaan.Voimia sinulle ja Harmaalle.Kuitenkin haluan jakaa sinulle että tänään syntyy näinä tunteina maailmaan kissani ihka eka pentue toivottavasti siellä uusissa pienissä viiksissä on joissain ajatus neiti mustaa ;)

    Tykkää

    Vastaus
  71. Arvostan kommenttejanne. Lemmikkien kanssa se on tällaista, että tuleehan se suuri suru sitten aikanaan. Ei sille voi mitään. Mutta ihania muistoja jää myös, ja kaikki eläimelle annettu ja siltä saatu rakkaus on lisää hyvää maailmaan.

    Tykkää

    Vastaus
  72. Noi voi prkl, iso hali! Meillä on nyt neljä miukua ja en edes tiedä, minkä ikäinen tuo viimeisin on, ehkä kuus mutta voi olla myös 4 tai kahdeksan. Vanhin on viistoista ja se saa luvan elää ikuisest, koska on mun kainalokarvakasa. Ja niin on kyllä noi muutkin. Mun koira lähti elokuussa enkä mä ole päässyt sitä vieläkään. Itkeä pillitän tuolla metsässä vaikka siitä on kohta jo vuosi. Uutta peliin! Jing ja Jang nyt vähintään pitää olla.

    Tykkää

    Vastaus
  73. Ei Mustankaan iästä niin tolkkua ollut, ehkä semmoset 10, 11 tai 12. Kymmenenkin jo riittää siihen että sairaudet alkaa napsahdella kohdilleen turhan hyvin.

    Hali otettu vastaan, kiitän. Vastaavasti koirusta samaa sinne.

    Tykkää

    Vastaus
  74. ikk_68

     /  18 huhtikuun, 2013

    Voi ei. Osanotto. Tämä suru meillä kaikilla lemmikin omistajilla on ennemmin tai myöhemmin vastassa.

    Tykkää

    Vastaus
  75. Voi ei, nyt vasta luettiin ja silmät hikoaa täälläkin! Voimia sinne molemmille oikein kovasti sitten kun se tieto iskee palleaan.

    Tykkää

    Vastaus
  76. Zepa

     /  18 huhtikuun, 2013

    Miten paljon pieni kissa voikaan liikuttaa ihmisten sydämiä. Ihmeellistä ja valtavaa. Kaikki teidän kommentit, no, tietenkin tuo tipan silmään mutta myös todistaa kissablogimaailman yhteishengestä. Olen kiitollinen siitä. Kovin yksinäistä olisi muuten tämä surun aika.

    Tykkää

    Vastaus
  77. Polga & Vinski

     /  19 huhtikuun, 2013

    Me nyt vasta kuultiin, kun ei oltu käyty täällä. Vinksi on itku silmässä eikä ikinä enää pissi sytämiä :(
    Mutt sitt me muistetaan Rinsessa silleensä oikeesti Mustana ja laitetaan joskus kyntteli tuonne ulkolyhtyyn ja muistellaan oikeesti! Me luvataan.

    Tykkää

    Vastaus
  78. Nimetön

     /  19 huhtikuun, 2013

    Hei Zepa, Hra Harmaa. Sivusta seuranneenna itkin kun Musta meni Sateenkaarisillalle. Sulla Zepa on ollut mahtavan ihanat kisut ja kirjoitat (tai Kisut) todella mukaansa tempaavasti asioista. Meidän Miri ja Vili ottavat Mustan mukaan leikkeihinsä Sateenkaarisillalla. Voimia Emännälle ja Hra Harmaalle.

    Tykkää

    Vastaus
  79. Kiitos muistamisesta ja mukana elämisestä. Kaikki tuki on arvokasta.

    Tykkää

    Vastaus
  80. Suloinen muistokuva Mustasta. Olipa murheellinen uutinen. Ruska ja minä otamme osaa.

    Tykkää

    Vastaus
  81. Kiitos paljon, Paula ja Ruska. Mustan persoonan puuttuminen loi aukon sekä kotiin että blogiin. Pakko opetella olemaan ilman.

    Tykkää

    Vastaus
  82. Mä huomasin tän vasta nyt. Nyt. Lokakuussa. Ja itku tuli. Täytyy myöntää etten ole kissablogiyhteisössä paljon vieraillut lähiaikoina ja kyllä oli pysäyttävää huomata, että tämä on enää Herra Harmaan blogi. Tämä kaksikko kun on aina muistuttanut niin paljon Wallua ja Kisua. Musta oli hieno kissa. <3

    Tykkää

    Vastaus
    • Moi. Kiitos silti osanotosta vaikka aikaa onkin kulunut! Kyllä, muistan kun mustakin aina oli niin kiva kun Kisu ja Musta olivat semmoisia kaksosneitejä ja Vallu ja herra Harmaa taai toiset puolet :-) Neito M oli kovin rakas meille.

      Tykkää

      Vastaus
  83. EIKÄ!!! Anteeksi, ettei olla huomattu tätä viestiä aiemmin, kun ei olla täällä blogistaniassa käyty pitkään aikaan. Voi surua! Osanotto meiltä kaikilta.

    Tykkää

    Vastaus
  1. Haaste! | Herra Harmaa

Kurrrr?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.